Elämän päättyessä hengitys lakkaa, sydän pysähtyy, aivotoiminta sammuu. Hetki sitten läsnä oli ainutlaatuinen persoona, nyt häntä ei ole.
Läheisen ihmisen poistuessa usko, filosofia ja kirjallisuus joutuvat kuoleman puntariin. Kertojamestari Cormac McCarthyn tavoin en voi ymmärtää kirjallisuutta, joka ei käsittele elämän katoamista.
Olen haudannut siskoni, äitini ja isäni, koko lapsuudenperheeni. Syvimmälle kaivoin silmien pilkkeet, hymyt, henkilökohtaiset eleet, joista yhteenkuuluvuus saa lämpönsä.
Samalla kun he jäivät sisimpääni, yritin ymmärtää, mitä oikeastaan tapahtuu, kun kuolema tapahtuu.
Ajattelin auringon kiloa tumman veden pinnalla.
Koska kaikki elävät on tuomittu kuolemaan, itse elämässä täytyy olla jotakin joka valmistelee oman loppunsa.
Freud kehitteli teoriaa kuoleman vietistä, Thanatoksesta, joka vaikuttaa elämän vietin, Eroksen, vastavoimana. Ajatukselle ei löytynyt riittävää vastinetta biologisesta todellisuudesta.
Oman mieleni luolastosta löysin kuilun, johon katsoessa kysyin, miksi jotakin on pikemminkin kuin ei ole mitään? Wittgensteinini muistaen lähestyin olevaisen mysteeriä.
Mitä on tämä kiihkeä värinä, joka sinkoilee aikansa ja häviää sitten kuin polku arolle?
Fysiikasta sain hieman apua. Lämpöopin toisen pääsäännön mukaan suljetussa järjestelmässä epäjärjestys kasvaa, kunnes erot häviävät ja muutos lakkaa.
Vertauskuvallisesti aloin ajatella, että järjestystä luova elämä antaa hyvän vastuksen, mutta lopulta hajottava kuolema vie voiton. Tämä on olemisen laki ja asioiden järjestys.
Emme tiedä, mitä syvässä tietoisuudessa tapahtuu elämän päättyessä.
Kuolevan on ensin luovuttava elämästä ja sitten kohdattava itse kuolema. Saattajana sitä huomaa muutoksen, kun rakas ihminen antaa periksi ja katsoo olemassaoloa ulkopuolisen kannalta.
Elämän ylläpitämiseen omistautuva elimistö on toista mieltä. Kuolinkamppailu voi viimeisinä päivinä yltyä rajuksi. Luonnonvoimat tempovat katkonaisesti hengittävää kehoa, joka kouristuu, korisee ja jylisee kuin armoton soitin.
Taistelun tauottua hengitys ohenee, liekki lepattaa. Kasvoilla hehkuu laskevan päivän rauha. Elämisen vaiva ja tuska on voitettu.
Silloin olen suudellut siunaukseni lähtijän otsalle.
Emme tiedä, mitä syvässä tietoisuudessa tapahtuu elämän päättyessä. Jotkut sydänpysähdyksestä toipuneet potilaat ovat kertoneet kulkeneensa tunnelissa kohti kirkasta valoa.
Läheisten saattaminen on vain vahvistanut tärkeintä arvoani, ihmiselämän suojelua. Minusta eutanasia ei ole loppuun asti harkittu idea. Jos ihmisen surmaaminen tehdään osaksi laillista lääkärin työtä, astutaan barbarian tielle.
Äskettäin tuli julki kysely, jossa eutanasia rinnastettiin avustettuun itsemurhaan. Minusta tällainen sekaannus kuvastaa koko idean ristiriitaisuutta. Itsemurhan eettinen, oikeudellinen ja ihmisfilosofinen merkitys on kokonaan toinen tai jopa vastakkainen kuin eutanasian.
Jokainen omistaa kuolemansa.
Läntisen maailman vapaa järjestys nojaa lääkärifilosofi John Locken 1600-luvulla kiteyttämään ideaan. Koska on luonnollista ja kiistatonta, että jokainen ihminen omistaa itsensä ja elämänsä, hän omistaa myös työnsä ja ajatustensa hedelmät. Tämä on luovuttamaton oikeus ja vapaus.
Samalla jokainen omistaa myös kuolemansa. Jokaisella on oikeus surmata itsensä, mutta laki ei voi kääntyä elämisen luovuttamatonta oikeutta vastaan antamalla toisille oikeuksia lyhentää toisten elämää. Näin ajatellen, palliatiivinen hoito on oikein, eutanasia ei.
Eutanasian perusteeksi mainitaan usein sietämätön kipu tai ahdistus. Kuten tiedämme, kidutuksessa annettu tunnustus ei ole pätevä. Sietämätön tuska vääristää kokemusta eikä silloin esitettyä pyyntöä pikaisesta kuolemasta voi määritelmän mukaan pitää vapaasti harkittuna.
Jos pyyntö eutanasiasta annettaisiin etukäteen, harkinta siirtyisi kärsimyksen astetta arvioivalle luotetulle, josta näin tulisi toisen ihmisen elämän ja kuoleman valtias. Siihen asemaan ei pidä ketään erehtyväistä asettaa.
Riittävän syvään kivuttomaan sedaatioon vaivuttaminen on lempeämpi ja parempi ratkaisu. Olemisen perustasolle nukutettuna henkilö saa hiipua pois ja kohdata kuoleman hiljaisuuden.
Itse elämä määrätköön, milloin portti sulkeutuu.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa. Leo Tolstoin Ivan Iljitsin kuolema, Donagh Colemanin Tukdam ja Raamatun Saarnaaja ovat hänen kolme kaveriaan kuoleman mietiskelyssä. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com