Uusia ruokatuotteita kehittävä suomalainen Solar Foods -yhtiö on avannut tehtaan Vantaalla. Kyseessä on Solar Foodsin mukaan ensimmäinen yhtiön valmistamaa soleiiniproteiinia tuottava kaupallisen mittakaavan tehdas.
Soleiini on proteiinipitoinen jauhe, joka koostuu luonnossa esiintyvästä mikrobista, jota kasvatetaan hiilidioksidin ja sähkön avulla. Miedon makuista jauhetta voi käyttää maidon, lihan tai kananmunan korvaamisessa.
Singaporessa soleiinilla on jo uuselintarvikelupa. Maassa myydään jo soleiinista valmistettua jäätelöä. Myös suomalainen Fazer-makeisyhtiö on tuonut soleiinia sisältävää suklaata Singaporen koemarkkinoille.
Soleiinin valmistusmenetelmä on kehitetty Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteistyönä. Soleiinia on tuotettu vuodesta 2018 alkaen koelaitoksessa Espoossa.
Solar Foodsin mukaan soleiinin valmistuksen hiilijalanjälki on vain yksi prosentti punaiseen lihaan verrattuna.
Solar Foods on aloittanut työn uuselintarvikelupien saamiseksi myös Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa sekä EU:ssa.
Kasvun vauhdittamiseksi Solar Foods on aloittanut suomalaisille sijoittajille suunnatun kahdeksan miljoonan euron osakeannin kasvusijoituspalvelu Springvestin kanssa.
Muokattu 16.4.024 kello 11.39: Tarkennettu 2. kappaleen muotoilua, jossa kerrotaan soleiinin ominaisuuksista.