Sisäsatama on ollut suosittu tapahtumapaikka Vaasassa jo vuosien ajan, mutta nyt sille etsitään korvaajaa, sillä Sisäsataman puisto on kärsinyt tapahtumista.
Festivaalijärjestelyt ja raskaat ajoneuvot saattavat esimerkiksi vahingoittaa historiallisia puita, sanoo kaavoitusarkkitehti Emma Widd Vaasan kaupungilta.
– Puiden juurethan ovat tosi pinnassa. Jos siihen viereen tulee painavia ajoneuvoja, se voi vahingoittaa juuria aika helposti. Vaikutus ei näy heti, vaan muutaman vuoden kuluttua, Widd sanoo.
Osa asukkaista kokee myös, että on väärin, kun iso osa kaupungin rantaa suljetaan tapahtumien ajaksi.
Lisäksi Vaasan kaupunki ennakoi, että Sisäsataman läpi kulkevan rautatieaseman ja Vaskiluodon yhdistävän sähköttömän junaradan käyttö saattaa lisääntyä tulevina vuosina Vaskiluodon teollisuuden ja asumisen kasvamisen takia.
Kahdeksan vaihtoehtoa
Vaasan kaupunki on nyt teettänyt selvityksen Sisäsataman korvaamisesta tapahtumapaikkana. Selvityksessä päädytään kahdeksaan mahdolliseen alueeseen.
Selvityksessä on otettu huomioon esimerkiksi Vaasalle omaleimainen merinäköala, alueen palvelut, asutus sekä uuden infran rakentaminen.
Uutta aluetta ei oteta käyttöön aivan heti; tulevan kesän festivaalit ja muut tapahtumat järjestetään jo sovituissa paikoissa.
Kaupungin selvityksessä uudesta tapahtumapaikasta päädytään kahdeksaan mahdolliseen alueeseen.
Yksi niistä on edelleen Sisäsataman ja Hietasaaren alue, mutta siitä rajattaisiin pois puistoalueet.
– Jos meillä olisi silta Hietasaareen, myös Hietasaari voisi olla silloin mukana, Widd sanoo.
Muita alueita voisivat olla Onkilahdenpuisto, Hietalahden ranta, Hietalahden stadion, Yliopistonranta, Vaskiluodon niemi, Mansikkasaari sekä Vaskiluodon keskus eli Wasalandian alue.
Jo tulevana kesänä tapahtumia järjestetään Sisäsataman lisäksi Wasalandian alueella ja Yliopistonrannassa.
Vaasan kaupungilla on kovat säästöpaineet ja myös uuden tapahtuma-alueen kehittäminen maksaa.
Emma Widd ei osaa sanoa, millaista rahasummaa kehittämiseen voitaisiin laittaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että tapahtumilla on positiivisia talousvaikutuksia kaupungille.
Mahdollisuus kasvuun
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee selvitystä tänään keskiviikkona 17. huhtikuuta. Käsittelyn jälkeen selvitys tulee kaupunkilaisten nähtäville ja kommentoitavaksi.
Widdin mukaan uutta tapahtuma-aluetta valitessa tulee huomioida niiden mahdolliset haittavaikutukset asukkaille.
– Jos on vanhoja puurakennuksia, joissa äänieritys on heikko, meluhaitta voi olla aika suuri, jos festivaali on liian lähellä.
Widdin näkemyksen mukaan olisi hyvä, jos käytössä olisi useampi alue. Isoille tapahtumille tulisi kuitenkin löytää sellainen alue, jonne mahtuu paljon ihmisiä. Tapahtumat voivat myös kasvaa entistä suuremmiksi, jolloin alueen pitäisi sopia myös yhä suuremmalle yleisölle.