Kouvolalaisille nuorille on vielä kesätyömahdollisuuksia jäljellä. Kaupungin myöntämiä kesätyöseteleitä on vielä hakematta toistasataa kappaletta.
Työllisyyskoordinaattori Mari Rouvarin mukaan tilanne ei ole poikkeuksellinen, sillä kesätyöseteleitä on usein jakamatta tässä vaiheessa.
– Saamme niitä aika hyvin jaettua, mutta joitain voi jäädä, Rouvari sanoo.
Kaupunki maksaa 300 euroa kouvolalaiselle yritykselle tai yhteisölle, joka palkkaa nuoren kesätöihin vähintään kymmeneksi päiväksi. Nuoren pitää ensin hankkia työpaikka, minkä jälkeen voi saada setelin.
Yrityksen pitää puolestaan maksaa nuorelle palkkaa vähintään 450 euroa.
Vaihtoehdot lähes rajattomat
Syytä seteleiden jäljelle jäämiseen Rouvari ei tiedä. Hänen mukaansa nuorten kesätyömahdollisuudet ovat lisääntyneet viime vuosina.
Nuori voi työllistyä muutoinkin kuin kaupungin setelin avulla. Lisäksi taloustilanne voi vaikuttaa yrityksiin niin, että nuoria palkataan vähemmän.
Setelin avulla nuori voi työllistyä käytännössä mihin vain yritykseen tai yhteisöön, jolla on y-tunnus. Seteleitä on hyödynnetty aiempina vuosina niin urheiluseuroissa kuin ravintoloissa ja kaupoissa.
Kesätyöseteleiden hakuaika jatkuu 20. kesäkuuta asti.