Ihmiset seuraavat aiempaa tarkemmin, mitä sähkölinjojen ympärillä tapahtuu. Tämän on huomannut myös Järvi-Suomen Energian kunnossapitopäällikkö Juuso Ruottinen.
– Maailmanpoliittinen tilanne ja puhe lisääntyneestä tiedustelutoiminnasta on aiheuttanut sen, että ihmiset ovat valveutuneempia siitä, mitä kriittisen infran ympärillä tehdään, Ruottinen toteaa.
Järvi-Suomen Energian tämänvuotinen sähkölinjojen tarkastusurakka kestää pari kuukautta. Työt alkoivat tällä viikolla drooneilla, helikopterien vuoro koittaa toukokuun puolella.
Juhannukseen mennessä verkkoyhtiö käy läpi 3 000 kilometriä jakelualueensa keskijänniteverkkoa ja 400 kilometriä pienempää, yhden kilovoltin verkkoa.
Lentotarkastusten tähtävänä on yhtiön mukaan ennaltaehkäistä sähkökatkoja. Lennoilla paikannetaan hoidon tarpeessa olevia kohteita, kuten linjoja hipovia puita sekä linjojen mahdollisia komponenttivaurioita.
Helikopterit huolehtivat lähinnä vaikeasti saavutettavien alueiden, kuten saarten sähkölinjojen tarkastuksesta, Ruottinen kertoo.
Verkkoyhtiö otti droonit lentotarkastuskäyttöön toissa vuonna. Niihin kiinnitetyillä sensoreilla saadaan kamerakuvien lisäksi talteen myös lämpökamera- ja laserkeilausdataa.
Droonien avulla muodostetaan mallinnus siitä, kasvaako esimerkiksi puusto jossain liian lähellä sähkölinjaa. Mallinnuksen avulla yhtiö pystyy kohdistamaan kunnossapitotoimensa entistä tarkemmin.
– Tällä alueella pajukko kasvaa yllättävän nopeasti. Myös myrskyt aiheuttavat omat ongelmansa, eli kunnossapidettävää löytyy vuosittain reilusti, toteaa Ruottinen.
Helikoptereilla seulotaan viallisia eristimiä
Linjoja kuvaavissa helikoptereissa on uutuutena mukana ultraäänikamera. Sitä käytetään ihmiskorvalle liian korkeiden äänitaajuuksien havaitsemiseen.
– Markkinoilla on ollut joitain eriä huonompia sähkölinjojen eristimiä ja ne näkyvät ultraäänikameralla. Haluamme tarkistaa, onko meillä samaa ongelmaa kuin Pohjois-Karjalassa, Ruottinen kertoo.
Etelä-Savossa helikopterilentoja tehdään Rantasalmen, Savonlinnan, Sulkavan ja Puumalan sekä Kangasniemen ja Pieksämäen alueella. Keski-Suomessa helikopterit tarkastavat linjoja Hankasalmen, Joutsan ja Luhangan alueella.
Tarkastuslentoja voidaan tehdä myös viikonloppuisin. Verkkoyhtiön mukaan lennoilla noudatetaan erityistä varovaisuutta eläintilojen läheisyydessä.