– Lammassaari, yhdeksäs huhtikuuta. Täällä kuuluu talitiainen ja peippo.
Heidi Koivunen puhuu hiljaa nauhuriin. Hän sulkee silmänsä ja keskittyy kuuntelemaan metsän ääniä. Koivusen vieressä istuu viisivuotias opaskoira Costi, joka on labradorinnoutajan ja kultaisennoutajan risteytys.
Oikeassa kädessään Koivunen pitää parabolimikrofonia, jota hän rauhallisesti vie eri suuntiin. Mikrofonissa on suuri muovikupu, joka poimii ääniä yli 100 metrin etäisyydeltä.
– Mikrofoni ottaa myös sellaisia ääniä, mitä en aina korvalla kuule.
Lintuharrastus ei kuulu pelkästään kiikareiden käyttäjille. Koivunen käyttää kuuloaan taitavasti eri lintulajien tunnistamiseen.
– Tunnistan yli 50 lintulajia äänten perusteella.
Kun Koivunen kuulee linnun laulavan, hän keskittyy viserryksen rytmiin ja tavuihin.
– Laulurastaan ääni vaihtelee, mutta rytmi pysyy melko samana. Tavut tulevat kolmen neljän rytmeissä. Sellaiseen kiinnittää huomiota.
Koivunen on nauhoittanut yli sadan lajin äänet
Lintujen viserrys Helsingin Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueella on korvia huumaava. Kevät on lintuharrastajien parasta aikaa.
– Jotkut sanovat keväästä, että se on raskasta aikaa, kun valo lisääntyy. Itse herään henkiin, kun kevät tulee ja lintuja alkaa taas kuulua. Se on kuin lämmin läikähdys.
Koivunen on harrastanut lintuja noin kahdeksan vuoden ajan. Hän innostui harrastuksesta kunnolla Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.
– Siitä syntyi idea äänittää sadan eri lintulajin äänet, ja niin teinkin. Haluaisin joskus vielä kuulla riekon äänen luonnossa. Se on niin hauska, melkein kuin se nauraisi. Sen ääni on ihan älyttömän hieno.
Parabolimikrofoni ei ole ainoa apuväline, jota Koivunen käyttää lintujen tunnistamiseen. Myös Muuttolintujen kevät-sovelluksesta on hänelle paljon hyötyä.
– Aikaisemmin minun piti hakea ääniä netistä yksitellen, ja se oli paljon hitaampaa. Sovellus on ollut viime aikoina tosi koukuttava.
Pitkäaikaisista retkikavereista on pulaa
Monille lintuharrastus tarkoittaa pääasiassa lintujen tarkkailua kiikareilla, ja valokuvaamista kauko-objektiivilla.
– Muistan yhden linturetken Kökarissa. Siellä oli yksi lintuharrastaja, jonka tavoitteena oli nähdä merisirri. Hän onnistui näkemään sen kahden kilometrin etäisyydeltä. Se tuntui minulle saavuttamattomalta.
Päästäkseen linturetkelle Koivusen täytyy saada mukaansa näkevä henkilö oppaaksi. Hän etsii usein retkiseuraa sosiaalisen median eri linturyhmistä. Moni tykkää Koivusen julkaisuista, mutta harva ottaa yhteyttä.
– Näkevälle se voi olla turhauttavaa pysähdellä kuuntelemaan lintuja. Keväällä olisi ihanaa, jos pääsisi retkelle vaikka kerran viikossa tai edes kerran kahdessa viikossa.
”Ennen hakkuita siellä kuuli laulurastaita”
Kesämökki Mäntsälässä on paikka, jossa Koivunen useimmiten kuuntelee lintujen laulua. Siellä hän on huomannut, että äänimaisema on vuosien varrella muuttunut.
– Se ei ole enää ihan niin hieno lintuparatiisi kuin se oli ennen metsähakkuita. Ennen hakkuita siellä kuuli laulurastaita. Nyt ne kuuluvat tosi kaukana. Peippoja oli myös ennen enemmän ja lähempänä.
Toisaalta Koivunen on Mäntsälässä talvisin huomannut yllättävän paljon hömötiaisia ja töyhtötiaisia. Hömötiainen on yksi metsälinnuista, jonka kanta on vähentynyt huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Syy kannan vähenemiselle löytyy nykypäivän tehokkaasta metsätaloudesta.
– Se on tosi surullista ja pelottavaa, kun alkaa miettiä, mistä se johtuu, että linnut katoavat. Tähän maailmaan kuitenkin kuuluvat luonto ja siellä elävät eläimet.