Pääministeri Petteri Orpon (kok.) on huolissaan Lähi-idän tilanteesta. Orpo kommentoi asiaa EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin Lappeenrannan-vierailun yhteydessä.
– Tilanne on hyvin vaarallinen, Orpo painottaa.
Hän toivoo, että osapuolet pidättäytyisivät uusista iskuista.
– Nyt olisi tärkeää päästä eteenpäin, ilman kostojen kierrettä, Orpo sanoo.
Myös von der Leyenin mukaan tilanteen kärjistyminen pitää nyt välttää kaikin keinoin.
– Meidän on tehtävä kaikkemme, että kaikki osapuolet pidättäytyisivät eskaloimasta tilannetta, von der Leyenin sanoo.
Israel teki varhain perjantaina odotetun kostoiskun Iraniin. Iran kertoo tuhonneensa kolme lennokkia Isfahanin alueella. Iran ei ole vahvistanut, että iskujen takana olisi ulkomainen taho. Myös Syyrian armeijan tukikohtiin iskettiin viime yönä. Syyrian mukaan Israel on iskujen takana.
Israel oli uhannut jo etukäteen, että se tulisi kostamaan Iranin viikonloppuisen iskun. Viikonloppuna Iran ampui satoja lennokkeja ja ohjuksia kohti Israelia puolestaan kostona iskusta, joka kohdistui sen Syyrian Damaskoksessa sijaitsevaan edustustoon.
Yhdysvaltalaismedian mukaan Yhdysvallat sai ennakkovaroituksen tuoreimmasta iskusta, mutta ei lähteiden mukaan osallistunut sen toteuttamiseen.
Ulkoministeri Valtonen: Jatkoiskut voivat johtaa laajempaan sotaan
Myös ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kuvaa tilannetta hyvin vaaralliseksi.
Valtosen mukaan mahdolliset jatkoiskut voisivat johtaa virheisiin, joiden myötä tilanne muuttuisi entistäkin vaikeammaksi.
– Pahimmillaan iskut voivat johtaa laajempaan sotaan. Yksittäisetkin iskut ovat haastavia, jos mietitään Iranin viime viikonloppuista laajaa iskua, niin sellainen voi saada laajaa tuhoa aikaan.
Nyt nähdyt toimet kytkeytyvät Gazan tilanteeseen.
– Suomi on peräänkuuluttanut Gazaan humanitaarista tulitaukoa ja askelia kohti neuvotteluratkaisua ja sen kautta pysyvämpää ratkaisua. Tämä on meidän viestimme tälläkin hetkellä ja toivomme osapuolten pidättäytyvän toimista.
Suomi pyrkii vaikuttamaan niin kahdenvälisten suhteiden, EU:n kuin YK:nkin kautta.
Valtosen mukaan valtion turvallisuuspoliittinen johto on tänään keskustellut Israelin ja Iranin kiristyneestä tilanteesta.
Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Iraniin
Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Iraniin. Alueella oleskelevia kehotetaan ilmoittamaan tilanteestaan läheisilleen. Hätätilanteen sattuessa on syytä ottaa yhteyttä ulkoministeriön päivystykseen.
– Yleisestikin kun puhutaan Lähi-idän maista, niin pyydämme tekemään matkustusilmoitukset, Valtonen muistuttaa.
Israeliin kehotetaan välttämään tarpeetonta matkustamista. Ulkoministeriö kehottaa Israeliin matkustavia seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita ja pysymään tietoisena lähimmän pommisuojan sijainnista.
– Mitä Israeliin tulee, niin tällä hetkellä mitään hätätilannetta ei ole käsillä. Tilanteet voivat kuitenkin elää. Kannattaa seurata paikallisviranomaisten ohjeita.
Suomen turvallisuustilanteeseen Lähi-idän tilanteen kärjistyminen entisestään ei suoraan vaikuta. Valtonen kuitenkin toteaa, että tapahtumilla on heijastevaikutuksia myös Suomeen.
– Esimerkiksi Iran on hyvin läheisessä yhteydessä Venäjään ja muun muassa toimittanut Venäjälle lennokkeja ja niiden osia. Tähän liittyen Euroopan unioni tällä viikolla sopi Iranin toimintaan kohdistuvien pakotteiden laajentamisesta.
Yksi epäsuorista vaikutuksista Valtosen mukaan on se, että kansainvälinen huomio kiinnittyy Lähi-itään ja katse kääntyy pois Ukrainan sodasta.
– Venäjä aiheuttaa päivittäin tuhoa siviileille ja kriittiselle infrastruktuurille. Tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Siltä osin kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja meidän tehtävämme on tietenkin muistaa kuinka tärkeää Ukrainan tukeminen on, Valtonen sanoo.