Mistä puhutaan?
NHL:ssä valmentajien lehdistötilaisuudet alkavat aina kysymyksellä maalivahdista. Ihan aina. Joko siitä, kuka pelaa, pelaavan maalivahdin terveydentilasta tai aiemmin nähdystä maalivahtidraamasta.
Tätä on nähty pudotuspelien alussa poikkeuksellisen paljon etenkin läntisessä konferenssissa. Erinäköistä ja eri lähtökohdista syntynyttä draamaa on nähty vähän joka joukkueessa.
Coloradolla on ollut omat maalivahtihaasteensa, kuten myös Vegasilla, eikä kuumaa maalivahtia tuntunut ennakkoon olevan oikeastaan kenelläkään muulla kuin Winnipegillä Connor Hellebuyckin kautta.
Nyt Colorado on latonut Hellebuyckin taakse kahdessa ottelussa kymmenen osumaa.
– Maalivahdit ovat kovimmassa hermopaineessa lännessä. Se on ihan järjetön, ja mediakin aloitti kyselyn aiheesta välittömästi. Coloradon valmentaja Jared Bednar sanoi, että kaikista hänelle esitetyistä kysymyksistä 60 prosenttia on liittynyt maalivahtipeliin, Ylen jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen naurahtaa.
Tätä taustaa vasten esimerkiksi Coloradon Aleksandr Georgijevin voitokkaalle toiselle ottelulle Winnipegissä on osattava antaa arvo. Georgijev on ollut jo viikkojen ajan mediamyrskyn silmässä.
– En ymmärrä, millä helvetillä nuo maalivahdit heikon pelin jälkeen vain pomppaavat takaisin huipputasolle. Täytyy sanoa, että paineen huomioon ottaen, veskarit ovat kenttäpelaajiin nähden mentaalipuolella ihan eri tasolla.
– Sitten ajatellaan jotakin Hellebuyckia. Sinne on nyt tehty kymmenen ja se oli varmasti Winnipegille kova isku, mutta tiedossa on hänen kykynsä pompata takaisin. Jokainen ymmärtää, ettei tämä näin tule jatkumaan.
Viimeisin maalivahtidraama nähtiin Vancouverissa, missä ykkösvahti Thatcher Demko loukkaantui pelattuaan erinomaisesti avausottelussa Nashvillea vastaan. Kyse on tiettävästi polvivammasta, joka pitää veskarin sivussa vähintään ensimmäiseltä kierrokselta. Tappiollisessa kakkospelissä Vancouverin maalia vartioi Casey DeSmith.
– Karmea menetys heille ja se näkyi mielestäni kenttäpelissäkin.
Idässä tilanne on aivan toinen. Floridasta, Tampasta, Bostonista, Carolinasta ja New Yorkista löytyy nippu maalivahteja, joiden käsi ei todellakaan ole tärissyt. Lehkonen kehuu etenkin Carolinan Freddie Andersenia, joka on sairastuvalta palattuaan ollut kevättalvella sensaatiomaisessa iskussa.
– Sekin on toisaalta vielä sanottava, että maalinteon tehokkuudessa uuden ajan pelaajat ovat huimalla tasolla.
– Toistomäärät tiettyihin juttuihin ovat huimalla tasolla ja peleissä sitten maalivahtien heikkouksiin paukutetaan toisteisesti huimalla laadulla. Laukaukset ovat laserin tarkkoja ja tukitoimet taidetta. Alkaa tuntua, että pelaajat ovat tällä hetkellä puoli askelta maalivahteja edellä. Varsinkin parhaat maalintekijät.
Kuka yllätti?
Sebastian Ahon johtama Carolinan ykkösketju (laidoilla Jake Guentzel ja Seth Jarvis) on ollut tulikuumana jo pitkään, mutta kahden ensimmäisen Islanders-ottelun tiimoilta esiin nousi yllättävä tilastofakta.
Kahdessa ottelussa kolmikon maaliodottaman jakauma oli Moneypuck-sivuston mukaan tasan sata prosenttia. Islanders ei siis luonut kolmikkoa vastaan kahden ottelun aikana yhtäkään vaarallista maalipaikkaa!
Toisaalta hyvän tovin sai Ahon johtama ykkönen omien hanojensa aukeamistakin odotella: punalamppu paloi vasta toisen ottelun loppuhetkillä, kun Carolina haki tasoitusta ilman maalivahtia. Aho puttasi tasoituksen takatolpilta ja vain hetkeä myöhemmin Guentzel sinetöi 5–3-loppulukemat tyhjään verkkoon.
– Se ei yllättänyt minua, ettei heitä vastaan luotu mitään. Islandersilla oli selkeästi pelisuunnitelma, ettei tätä kolmikkoa vastaan yritetäkään hyökätä.
– Siellä oli viisi pelin alla koko ajan. Tarkoitus oli pelata Ahon ketjua vastaan tarkasti ja kovaa, mutta jäähyttömästi. 117 minuutin ajan tuo suunnitelma toimi upeasti. Nyt olisin jo hieman huolissani, kun sarja on Carolinalle 2–0 ja tämä ketju saanut hanansa auki, Lehkonen heittää.
Lehkonen on todella vaikuttunut vasta maaliskuulla kasatun ketjun yhteispelistä. Vaikka Pittsburghista hankittu Guentzel on pelannut edellisessä seurassaan aivan erilaista jääkiekkoa, sopeutuminen Carolinaan ja Ahon vierelle on ollut hämmentävän nopeaa. Lehkonen haluaa nostaa esiin myös sensaatiomaista kautta pelaavan nuoren Jarvisin.
– Hän pelaa kaikkia tilanteita, ylivoimat, alivoimat, ja kun haetaan tai suojataan maalia ilman veskaria. Vaikka on sellainen kuivan kesän orava, otti tuossa joitakin tärkeitä aloituksiakin. Olin ihan että mitä hittoa!
– Tämä on upea kasvutarina ja alan pian laskea tätä jätkää tähtikategorian pelaajaksi, josta ei puhuta oikeastaan missään muualla kuin Carolinassa. Jarvis antaa monelle pienikokoisemmalle ja kevyemmälle kaverile uskoa.
Kuka petti?
Vancouverin Elias Pettersson on ensimmäisen kierroksen suurimpia pettymyksiä. Jo vuosi sitten sadan pisteen rajan rikkonut ruotsalainen on tuskaillut pelinsä kanssa jo pitkään, mutta pudotuspeleissä tuskailu on ottanut uusia kierroksia.
Edelliseen 15 otteluun yhden maalin tehnyt Pettersson ei keskiviikkona viitsinyt laukoa kiekkoa edes tyhjään maaliin. Omalla siniviivalla tullut kiekonmenetys johti kotijoukkueen selän katkaisseeseen 0–3-osumaan. Tehotilastoon kirjattiin lukema -3.
Vancouver tarvitsee ykkössentteriltään paljon enemmän.
– Tätä varten pudotuspeleihin pitää päästä, että nuoret saisivat ottelukierroskokemusta. Pettersson on vielä opin tiellä ja selkeästi nyt tuskailee ajan ja tilan puutteen kanssa. Ahdasta on kaukalossa ja sen vuoksi on alkanut olla ahdasta korvien välissäkin.
– Nämä ovat enemmän henkimaailman juttuja kaverille, joka on joukkuepelaaja ja haluaisi olla ryhmälle avuksi. Hän tietää kyllä, ettei voi alkaa rivipelaajaksi. Selvää silti on, että hänen tilanteensa näkyy Vancouverin kokonaisuudessa, Lehkonen näkee.
Viikon maali
Viikon maaliksi nostamme upean vierasottelun Vancouverissa pelanneen Nashvillen Filip Forsbergin soolon toisessa ottelussa.
– Upea maali. Hän näki, että tulee tuplaus kulmaan ja syöksyi saman tien kohti maalia. Todella tylysti ja hienosti nosti sitten kiekon yläkulmaan, Lehkonen hehkuttaa.
Mitä seuraavaksi?
Tapahtumia riittää myös pudotuspelien ulkopuolella. Kolmentoista viime vuoden aikana seitsemälle päävalmentajalle kenkää antanut Buffalo palkkasi vihdoin uuden: New Jerseystä aiemmin kaudella kenkää saaneen Lindy Ruffin.
Valinta yllätti varmasti monet, sillä Ruff on valmentanut aiemminkin Buffaloa. Ruffia ei varmasti pidetty valmentajamarkkinoiden kuumimpana nimenä.
– Sanoisin näin, että Buffalon piti löytää sinne äijä, joka laittaa koko arvomaailman siellä uusiksi. Ruff on kokenut ja nähnyt paljon sekä ollut töissä eri organisaatioissa. Uskon, että kokemus oli syy, miksi hänet sinne palkattiin.
– Uskon, että Ruff myös kerää ympärilleen valmennustiimin, joka alkaa näitä arvoasioita valvoa auringon tarkkuudella. Ymmärrän myös hyvin, ettei NHL-tasolle mitään työharjoittelijoita päävalmentajiksi palkata toisin kuin SM-liigassa tuntuu ajoittain olevan.
Myös San Josessa nähtiin muutoksia, kun päävalmentaja David Quinn sai kenkää karmivan kauden jälkeen. Potkut eivät yllättäneet, mutta se saattaa yllättää, että viime kauden jälkeen NHL:ssä on nähty käsittämättömät 16 päävalmentajan vaihtoa.
– Myös San Jose tarvitsee valmentajan, joka muuttaa kaiken. Siellä sai jätkät ymmärtääkseni elää kuin pellossa. Se ei kerta kaikkiaan ole hyväksyttävää. Ja auta armias, jos Mikael Granlund ei olisi siellä. Maaliero olisi 50 maalia enemmän pakkasella, Lehkonen nauraa.
– Valmentajan hommat on ammatinvalintakysymys. Ehkä tuon ison lukeman takana ovat kovat menestymispaineet. Jos ajatellaan tilannetta ennen kautta, muutamaa alakerran seuraa lukuun ottamatta kaikki olivat lapa pystyssä, että me muuten menemme pudotuspeleihin. Odotukset ovat joka puolella ihan älyttömät ja sitten, kun sinne ei päästä, kuka maksaa hommasta työpaikallaan? No valmentaja.