Viertolan kouluampumisen jälkeen oikeusministeri Leena Meri (ps.) on esittänyt, että Suomessa alettaisiin selvittää, kannattaisiko rikosoikeudellista rajaa laskea 15 vuodesta alaspäin.
Samaan aikaan Yhdysvalloissa alaikäisten kouluampujien rangaistuksissa on siirrytty uudelle tasolle: neljä koululaista surmanneen 15-vuotiaan kouluampujan lisäksi myös hänen vanhempansa tuomittiin vankeusrangaistuksiin historiallisessa oikeuskäsittelyssä.
Michiganin osavaltion oikeus katsoi, että vanhemmat olivat jättäneet huomioimatta selvät merkit siitä, että heidän poikansa mielenterveys oli heikentynyt. Lisäksi vanhemmat olivat ostaneet pojalle aseen.
Voisiko Suomessakin oikeus vastuuttaa vanhempia lapsensa tekemästä rikoksesta?
Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorit Sakari Melander ja Kimmo Nuotio eivät innostu ajatuksesta.
Melanderin mukaan voimassa olevan lainsäädännön perusteella Suomessa olisi hyvin epätodennäköistä tuomita kouluampumisesta vanhemmat lapset sijaan. Kysymys on lähinnä teoreettinen.
– Lähtökohtana on, että rikoksen tehnyt henkilö vastaa siitä itse.
Teoriassa vanhempi voisi olla vastuussa ampumisesta
Teoriassa tietyissä tilanteissa Michiganin kaltainen rikosoikeudellinen vastuu vanhemmille olisi mahdollista rakentaa myös Suomessa, Melander sanoo.
Sellainen tilanne syntyisi, jos huolehtimisvastuu jostain asiasta tai jonkun henkilön toimista on laiminlyöty. Tämä edellyttäisi Melanderin mukaan sitä, että vanhemmilla olisi ollut yksityiskohtaista tietoa, että lapsi on suunnitellut esimerkiksi kouluampumista.
– Laiminlyönnin tulisi olla suoraan syy-yhteydessä siihen, että lapsi toteuttaa teon. Täytyisi voida ajatella, että vanhemmat olisivat tosiasiallisesti voineet tehdä jotain, joka olisi tosiasiassa estänyt teon.
Melander sanoo, että Suomessa laki asettaa kyseisille asioille kuitenkin ankarat ja tiukat edellytykset. Ja tosiasiassa vanhemmilta myös edellytettäisiin hyväksyvää suhtautumista lapsen teon aiheuttamiin seurauksiin.
Pohjoismainen malli rajoittaa kontrollia
Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio selventää, että Suomessa oikeuden ajattelutavan takana on pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Vanhempien rooli on pohjoismaisessa mallissa ennen kaikkea valvoa ja suojella lapsia. Jos ongelmia tulee, lastensuojelu auttaa.
Vanhempien valvontavastuu on pohjoismaisessa mallissa myös rajallinen.
– Me emme Pohjoismaissa halua, että perheen sisälle tuodaan yhteiskunnan asettamaa kontrollivastuuta, vaan enemmän huolenpitoa lapsista ja heidän turvallisuudestaan.
Pienten lasten tulitikkuleikeistä on voitu tuomita vanhempia
Melanderin ja Nuotion mukaan vanhemmilla on luonnollisesti vastuu huolehtia lapsen fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös tämän psyykkisestä hyvinvoinnista.
Toinen kysymys on, mitä toimenpiteitä vanhemmilta odotetaan psyykkisen terveyden kohdalla.
– Psyykkisen oireilun merkit eivät välttämättä ole erityisen selviä. Toisaalta voidaan kysyä, mitä vanhemmat silloin voisivat tehdä, Melander toteaa.
Myös Nuotio sanoo, että aivan pienten lasten kohdalla valvontavastuu on suhteellisen selkeä. Heidän kohdallaan odotetaan, että vanhemmat huolehtivat lapsista vuorokauden ympäri.
– Pienempien lapsien vanhempia on saatettu saattaa korvausvastuuseen valvontavastuun pettämisestä muun muassa silloin, jos lapsi on sytyttänyt tulipalon.
Vanhempien lasten kohdalla valvontavastuu vähenee, professorit huomauttavat. Raja menee suurin piirtein siinä, kun lapsi menee kouluun ja harrastuksiin oma-aloitteisesti.
Nuotion mukaan pohjoismaisessa ajattelussa noin 10–12-vuotiaiden osalta ei enää ajatella, että vanhempien tulee määritellä heille sääntöjä tarkkaan.
– Näin asteittain vapaus lisääntyy ja lasten omaa reviiriä, päätäntävaltaa ja itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan.
Lapsen yksityisyys suojattua
Nuotion mukaan kuri ja kontrolli perheen sisällä on ïtse asiassa Suomessa rajoitettu.
– Eli jos sanoisimme, että vanhempien pitäisi puuttua nuorten toimintaan, käyttää valvontavelvollisuuttaan ja rajoittaa lasta, silloin vanhemmilla pitäisi olla enemmän keinoja siihen, hän havainnollistaa.
Jos perheitä haluttaisiin rikosoikeudessa vastuuttaa lasten ja nuorten valvonnan laiminlyönnistä, joutuisimme palauttamaan vanhemmille valvontatehtäviä ja antaa heille keinoja käyttöön, Nuotio sanoo.
– Tämä saattaisi merkitä meillä paluuta johonkin historian vanhaan malliin, jossa ruumiillinen kurinpitokin on ollut sallittua.
Vanhemmilla ei siis ole keinoja valvoa yksityiskohtaisesti lasten tekemisiä.
– Lapsen yksityisyys on jopa niin suojattua, että isä ja äiti eivät välttämättä voi katsoa lapsen puhelimia, että mitä siellä on tehty.
Professorit eivät kannata rikosoikeudellisen iän laskemista
Kumpikaan professoreista ei kannata rikosoikeudellisen iän laskemista eikä rangaistusten tiukentamista.
– Meillä ei laiteta pieniä lapsia rikosvastuuseen, koska tiedämme, he ovat muovautuvia ihmisiä. Kehityspsykologian mukaan 12-vuotias ei täysin ymmärrä eri kysymysten yhteiskunnallista merkitystä, Nuotio sanoo.
Michiganissa oikeus katsoi, että vanhempien tuomio toimisi varoittavana esimerkkinä muille vanhemmille ja lapsille. Melander ei näe asianmukaisena, että Suomessa rikosoikeutta käytettäisiin vanhempien pelotteluun kasvatusvastuusta.
Professorien mukaan tärkeintä olisi, että lapset ja nuoret perheineen saisivat apua.
– Jos haluamme miettiä keinoja, joilla vaikuttaa psyykkisesti oireileviin, pikemminkin pitäisi panostaa nuorisopsykiatriaan ja lastenpsykiatriaan, Melander sanoo.