Pelastuslaitoksen paloturvallisuuden itsearvioinnissa kohteena ovat tänä vuonna erityisesti kerros- ja rivitalot koko maakunnan alueella. Netissä tehtävän itsearvioinnin yhteydessä edellytetään kiinteistöiltä viimeisimmän väestönsuojien tarkastuspöytäkirjan toimittamista.
Väestönsuojien on oltava siinä kunnossa, että ne voidaan tarpeen vaatiessa tyhjentää kolmen vuorokauden kuluessa. Rakennusten omistajille toimitetaan toukokuussa kirjeitse tai sähköpostitse linkki paloturvallisuuskyselyyn.
Pelastuslaitos kehottaa talonomistajia tekemään oma-aloitteisesti, ellei sitä ole kymmenen viimeisen vuoden aikana jo tehty. Tarkastuksissa on myös kiinnitettävä huomiota ja korjattava väestönsuojissa mahdollisesti olevat rakenteelliset puutteet.
Niihin kohteisiin, joista vastauksia ei toimiteta, voidaan suorittaa ylimääräinen palotarkastus.
Sisäministeriön mukaan noin yhdeksän kymmenestä väestönsuojasta on sellaisessa kunnossa, että ne suojaavat tavanomaisten aseiden vaikutuksilta. Asuinrakennusten osalta tilanne on kuitenkin keskimääräistä huonompi.