Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen sanoo, että jääkiekkoliigajoukkue Pelicansin menestyksellä on elinvoimaa ruokkivaa vaikutusta.
Lahtelaiset pelaavat toista kertaa peräkkäin liigan loppuottelussa tamperelaista Tapparaa vastaan ja tavoittelevat seurahistoriansa ensimmäistä liigamestaruutta.
Kaupunginjohtajakin vietti 22. huhtikuuta maanantai-iltaa Lahden jäähallissa kotijoukkueen turkoosi pelipaita ja -huivi päällään aitiossa.
– Tämä on meillekin paikka saada kaupunkia näkyville. Urheilusta ja tapahtumista tulee valtava elinvoimapurske, Kyynäräinen kertoo.
Kaupunginjohtajan mukaan Lahti on tunnettu osaavana kansainvälisten urheilutapahtuminen järjestäjänä. Jääkiekkofinaalit ja Pelicans tuovat Kyynäräisen mukaan rouhean lisän lahtelaisuuteen sekä Päijät-Hämeeseen.
– Vähän kokeillaan rajoja ja tehdään uutta.
Finaalitunnelma näkyy jo
Lahti ei ole vielä jääkiekkoliigamestaruutta voittanut. Viime kaudella Pelicans jäi hopealle. Tämän vuoden finaalisarjassa Pelicans on voittanut yhden ottelun ja Tappara kaksi. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Finaalitunnelma näkyy jo nyt lahtelaisessa katukuvassa. Jäähallin lisäksi otteluita seurataan muun muassa ravintoloissa ja torille rakennetussa tapahtumateltassa.
Kaupunginjohtaja Kyynäräisellä mestaruususko ei ole vielä koetuksella. Pelicansin mahdollinen mestaruus vaikuttaisi hänestä moneen asiaan.
– Se toisi uusia harrastajia ja kaupunkilaisia, jotka tietävät, että Lahdessa on hyvät harrastusmahdollisuudet. Myös yritysten näkyvyyteen tulisi virettä.
Mestaruudesta lisävärinää markkinointiin
Lahden Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen sanoo, että jääkiekkoliigamestaruuden tuomaa lisäsummaa kassaan tai lisäarvoa on vaikea tarkasti eritellä.
– Liigamestaruus on hyvä markkinointityökalu, joka voi näkyä esimerkiksi lippujen ja kausikorttien myynnissä. Tietysti Lahdelle liigamestaruus olisi siinä mielessä kova juttu, että emme ole sitä vielä aiemmin saavuttaneet.
Pöyhönen ei vähättele urheilullisen menestyksen merkitystä, mutta taloudellisesti se on hänen mielestään yksi osa kokonaisuutta. Tampere on saanut Pöyhösen mukaan kokonaisuuden toimimaan erittäin hyvin tavalla, jossa kiekkoyhteisö, areena ja seurat lisäävät elinvoimaa ja liiketoimintaa.
Pelicans-konsernin liikevaihto oli tilikaudella ennen vuonna 2020 käynnistynyttä koronaepidemiaa noin 8 miljoonaa euroa. Kuluvalla tilikaudella liikevaihto voi nousta noin 12 miljoonaan euroon.
– Olemme organisaationa siirtyneet aktiivisesta odottajasta aktiiviseksi toimijaksi, Pöyhönen sanoo.
”Monitoimiareena on kaupunkikehityshanke”
Lahtelaiset jääkiekkopiirit ja Pelicans ovat toivoneet kaupunkiin uutta monitoimiareenaa, koska nykyinen Lahden jäähalli alkaa olla vanhentunut. Vähän yli 4400 katsojaa vetävä halli voi ainakin loppuottelutunnelmissa tuntua myös liian pieneltä.
Lahden kaupungilla on edessään tiukkoja talouspäätöksiä, kun kymmenien miljoonien eurojen alijäämä pitää saada poistettua lähivuosina. Areena-ajatus on kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen mielestä ainakin vielä suunnittelupöydällä.
– Se on kaupunkikehityshanke. Areenassa pitää tapahtua monenlaisia asioita.
Areenan etenemisen aikataulusta ei ole tarkempaa tietoa, eikä rahoituksestakaan. Kyynäräisen mukaan areenan rakentamiseksi tarvittaisiin kaupungin ja yritysten yhteistyötä.