Kymenlaakson hyvinvointialueen palvelulautakunta esittää, että kuusi terveysasemaa lopetetaan vaiheittain vuoteen 2030 mennessä.
Ensimmäisenä lakkautettaisiin Jaalan, Miehikkälän ja Elimäen terveysasemat vuonna 2025.
Palvelulautakunta ehdottaa myös uuden sote-keskuksen perustamista Kuusankoskelle. Hyvinvointialue on jo varannut yhdeksän miljoonaa euroa uuden sote-keskuksen rakentamiseen investointisuunnitelmassa.
Palvelulautakunnan puheenjohtaja Johanna Hasun (kok.) mukaan uuden terveysaseman tarkemman sijainnin päättää aluehallitus, mutta esimerkiksi Kuusankosken vanha terveysasema on hyvin huonossa kunnossa.
Kuusankoskella Katajaharjussa sijaitsevaa terveysasemaa ei lakkauteta, vaan sen tilalle tulee uusi asema. Vielä on auki mitä muita palveluja uuteen terveyskeskukseen tulee.
Aluehallitus päättää terveysasemien uudistuksesta kesäkuun kokouksessaan. Se päätti jo joulukuussa 2023, että nykyisestä 13 terveysasemasta kuusi lakkautetaan.
Pienimmät ja hiljaisimmat ensin
Palvelulautakunnan mielestä pieniltä terveysasemilta loppuu hyvin helposti henkilökunta. Keskittämisellä hyvinvointialue varmistaisi, että palvelut toimivat ja henkilökuntaa riittää.
Uudistuksen tavoitteena on, että jäljelle jäävissä seitsemässä sote-keskuksessa olisi enemmän palveluita. Saman katon alla olisi terveysaseman lisäksi esimerkiksi sosiaalipalveluja.
Vielä on auki mitkä kolme terveysasemaa lakkautetaan. Se kuitenkin tiedetään Hasun mukaan, että Kotkaan on rakentumassa uusi sote-keskus keskussairaalan yhteyteen. Päättämättä on, mitä Karhulan, Länsi-Kotkan ja Kotkansaaren terveysasemille käy.
Käytännössä toisen vaiheen lakkautuksia pohditaan Hasun mukaan tarkemmin vasta, kun Kouvolan Ratamokeskuksen yöpäivystyksen kohtalo selviää.
Hyvinvointialueella on parhaillaan menossa yt-neuvottelut tulevien muutosten takia. Henkilöstöä ei tarvitse irtisanoa, mutta työtehtävät voivat muuttua.
Tilalle digipalveluita ja kenties liikkuvia palveluita
Lakkautusten lisäksi suunnitelmissa on digipalveluiden lisääminen. Syksyllä 2024 hyvinvointialueella käynnistyy digitaalinen sote-keskus.
Digitaaliseen sote-keskukseen tulee esimerkiksi etävastaanottoja, neuvontaa, ajanvarausta ja valmennusta.
Digipalveluiden lisäksi hyvinvointialueella suunnitellaan liikkuvia palveluita, joiden toteutumisesta ei ole vielä tietoa.