Jenni Sanssi on vaatteita rakastava muotivaikuttaja, joka ei kuitenkaan juuri käy vaatekaupoilla.
Hän kyllä haluaisi käydä, mutta tietää jo valmiiksi, että todennäköisesti hänen kokoaan ei liikkeestä löydy.
Tai jos löytyy, tarjolla on mustia, kaiken peittäviä trikootunikoita. Sanssi taas käyttäisi mielellään klassisia linjoja sekä kukkamekkoja, avaria kaula-aukkoja ja lyhyitä helmoja.
Sanssi käyttää vaatekokoa XXL.
– Pluskokoisetkin haluavat pukeutua nätisti, mutta usein tarjotaan mahdollisimman peittävää ja piilottavaa. Ettei kukaan vahingossakaan näe, että tuo ihminen olisi lihava. Vaikka minulla olisi musta trikootunika, olisin silti lihava, Sanssi toteaa.
Nuorempana Sanssi koki ahdistusta siitä, ettei kaupoista koskaan löytynyt hänen kokoaan. Nykyään tilanne enemmän ärsyttää.
Istuvia ja tyyliinsä sopivia vaatteita Sanssi etsii nettikaupoista. Niissäkin valikoima vaihtelee, tilauksissa on jatkuvasti kiinni rahaa eikä koskaan voi tietää, onko vaate lopulta sopiva.
Sanssi kutsuu nettitilauksiin sidottua ja postimaksuihin kuluvaa rahaa “läskiveroksi”.
– Sehän on eräänlainen pluskokoisten vero, kun joutuu sitomaan rahaa verkkokauppoihin. Samalla shoppailusta syntyy enemmän päästöjä, kun vaatteita lennätetään kokeiltavaksi, Sanssi sanoo.
Pluskoon vaatteet istuvat huonommin
Sanssi ei ole havaintojensa kanssa yksin.
Isompia vaatekokoja on vähemmän saatavilla ja myös niiden istuvuus on usein huono, sanoo vastuullisuusvaikuttaja ja verkkokauppa Ivalo.comin vastuullisuusasiantuntija Outi Pyy. Hän on koulutukseltaan ateljeeompelija, ja on puhunut aiheesta jo vuosia.
– Ongelmia on kaavoituksessa ja valikoimassa. Vaatteet, joita brändit valmistavat, eivät vertaudu kansalaisen kokoon millään tavalla. Se ei ole loogista, Pyy sanoo.
Yksi syy on, että vaatteiden suunnittelusta ja rakenteesta on jouduttu tinkimään, kun hintoja on väkisin puskettu alas, hän sanoo.
Harvassa vaatefirmassa on Pyyn mukaan enää mallimestaria, joka sarjoo vaatteiden kaavat eri kokoihin ja sovittaa ne eri kokoisilla malleilla. Sen sijaan vaate suunnitellaan yhdessä koossa ja kaavat sarjotaan tietokoneella.
Siinä missä aiemmin oli käytössä sovitusmalleja, nyt kokoja ei enää soviteta erikokoisten ihmisten päälle ennen tuotantoon viemistä.
Siksi vaatteet eivät myöskään istu niin hyvin, ja isommissa vaatteissa mittavirheet kertautuvat.
– Vaatteiden istuvuus käytännössä huononee koon 46 jälkeen, Pyy sanoo.
Vastuullisiltakin brändeiltä puuttuvat isot koot
Plus-kokojen heikko saatavuus on myös vastuullisuuskysymys.
Isojen kokojen käyttäjillä ei ole samoja mahdollisuuksia valita vastuullisesti tuotettua vaatetta kuin muilla – koska isoja kokoja valmistetaan vähemmän. Kokovalikoima ei vastaa asiakaskuntaa, toteaa Pyy.
– Suomessa noin joka kolmas aikuisista naisista käyttää suurempia kuin koon 46 vaatteita. Silti vastuullisina itseään markkinoivista brändeistä vain alle puolet tarjoaa niitä, hän sanoo.
Asia käy ilmi Ivalo.comin tuoreesta vastuullisuusraportista, jossa käytiin läpi yli sadan vastuullisena itseään brändäävän yrityksen toimintaa useilla eri mittareilla.
70 prosenttia tutkituista brändeistä tarjosi valikoimissaan pientä kokoa EU34, mutta vain 18 prosenttia isoa kokoa EU50. Kummankin käyttäjiä on suomalaisten kokotutkimuksen mukaan 3–4 prosenttia suomalaisista naisista.
Vuonna 2001 tarkistetun kokotutkimuksen mukaan suomalaisten naisten yleisin vaatekoko on 40.
– Isompia kokoja käyttäviä asiakkaita on niin paljon, että pelkkä kustannuskysymys tämä ei ole, Pyy sanoo.
Jenni Sanssi tilaa vaatteita esimerkiksi H&M:n verkkokaupasta ja plusmuotiin erikoistuneista verkkokaupoista. Niissä hän tuntee jo valmiiksi valikoiman ja tietää, ettei vaatetta todennäköisesti tarvitse palauttaa.
Hänen kokemuksensa mukaan kotimainen Nanso on yksi brändeistä, joilla isoja kokoja on, ja ne kaikki ovat sovitettavana myös kivijalkaliikkeessä.
Sanssi kirjoittaa plusmuodin epäkohdista myös Big Mamas Home -nimisessä blogissaan.
Hän haluaisi blogissaan suositella ja ostaa mielellään enemmänkin kotimaista ja vastuullista, mutta monella brändillä koot päättyvät XL:ään tai XXL:ään.
– Tiedän monia pluskokoisia, jotka tilaavat vaatteita esimerkiksi Sheiniltä, koska siellä yksinkertaisesti on iso valikoima ja kaikki mahdolliset koot. Itse olen vetänyt siihen rajan, että sieltä en tilaa mitään, Sanssi sanoo.
Kiinalaisen ultrapikamuotifirma Sheinin toiminnasta ja tuotteista on paljastunut useita epäkohtia. Yle MOT:n testissä vaatteista muun muassa löytyi ympäristölle ja terveydelle haitallisia kemikaaleja.
”Eikö pluskokoisen raha kelpaa?”
Ivalo.comin Outi Pyy sanoo, että vastuulliset ja pienet vaatemerkit menettävät bisnestä pikamuodille, koska yhtä isoa asiakasryhmää palvellaan huonosti.
– Muodin pitäisi hidastua ja vastuulliset brändit voisivat olla siinä etulinjassa. Mutta sitä varten heidän pitäisi tunnistaa pluskokoiset asiakkaat. Nykytilanteessa kaikki häviävät, Pyy sanoo.
Valikoiman viilaamisen lisäksi keskeinen uudistustarve olisi Outi Pyyn mukaan se, että vaatefirmat ottaisivat käyttöön kehon mittataulukot.
Ne kertoisivat eri kokoisille asiakkaille vaatteen istuvuudesta enemmän kuin yleisesti käytetyt kokomerkinnät XXS:stä XXL:ään, jotka eivät ole standardisoituja. Eri kaupassa samalle ihmiselle sopii siis eri koko.
– Selvityksemme mukaan lähes puolelta vastuullisista brändeistä puuttui kehon mittataulukko sivuiltaan. Se on ihan käsittämätön puute vaatekaupassa. Jos mittataulukkoa ei ole, vaatteen ostaminen on arpapeliä, Pyy sanoo.
Jenni Sanssi kertoo usein ihmettelevänsä, eikö isokokoisen raha kelpaa. Erityisesti isommilla, vakiintuneilla brändeillä luulisi olevan mahdollisuuksia tarjota vaatteita kaikenkokoisille, hän sanoo. Hän myös toivoisi, että isompia kokoja tuotaisiin osaksi valikoimaa ilman erillistä ”pluskokoisille”-brändäystä.
– Kysyttäessä brändit perustelevat kokojen puutetta sillä, että kysyntää ei ole. Mutta tässähän minä olen ja kysyn!