Vaasan kaupunginteatterin lavastamo siirretään vuokratiloista kaupungin omaan varastoon Sorakadun varikkoalueelle.
Kaupungin tavoitteena on päästä eroon ulkoisista vuokrauksista.
Sorakadun varasto ei sellaisenaan sovellu teatterin lavastamon käyttöön, joten sinne tehdään muutoksia. Ne tulevat maksamaan 420 000 euroa.
Muuton, päällekkäisten vuokrien ja muutoskustannusten vuoksi kaupunginhallitus esittää valtuustolle yhteensä 520 000 euron lisämäärärahaesitykset.
Lavastamon nykyinen vuokra on noin 100 000 euroa vuodessa. Kaupunki laskee, että muutto omiin tiloihin tuottaisi saman verran säästöä vuosittain ja siten koko hankkeen takaisinmaksuajaksi tulisi viisi vuotta.
Muutto aiotaan tehdä kesän 2024 aikana, jotta tulevien näytelmien lavasteiden teko voidaan aloittaa. Muutostyöt uudella varastolla aloitettaisiin toukokuussa.
Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa tänään kokouksessaan.