Koulun liikuntasalin lattialle on koottu jumppapatjoja sekä -keppejä erikokoisiin kasoihin. Ne havainnollistavat, millaisia esteitä pyörätuolilla liikkuva ihminen voi arjessaan kohdata.
Radan on suunnitellut keminmaalainen Janne Hietala, joka halvaantui kymmenen vuotta sitten onnettomuudessa. Hän on vieraillut tänä keväänä kotikuntansa Keminmaan Kirkonmäen koulun liikuntatunneilla. Hän on kertonut onnettomuudestaan ja tarjoaa samalla oppilaille mahdollisuuden kokeilla, minkälainen maailma on pyörätuolia käyttävän silmin.
Mukanaan vierailuille Hietala on tuonut vanhoja jo aktiivikäytöstä poistuneita pyörätuolejaan, joita käyttämällä oppilaat saavat kokemuksen pyörätuolilla liikkumisesta. Idea ymmärrystä lisäävistä kouluvierailuista oli vapaaehtoistyössä ja urheiluseuratoiminnassa aiemmin kunnostautuneen Hietalan oma.
– Ehkä tämä oli heille sellainen avartava kokeilu, että siitä tulee rohkeutta olla sellaisen henkilön lähellä, joka on pyörätuolissa. Hyvin monestihan se on, että jokin on vaarallinen, koska emme tiedä siitä tarpeeksi, niin se on sitten jännittävää ja pelottavaa. Tässä nyt vähän avattiin niitä solmuja.
Kohtalokas onnettomuus sattui huonolla ilmalla vapaaehtoistyössä
Hietala halvaantui kymmenen vuotta sitten, kun hän oli vapaaehtoisena toimitsijana motocross-kisoissa. Hän kertoo, että päivä oli monien epäonnisten sattumien summa. Meneillään oli päivän viimeinen kierros. Hietala seisoi kuormalavan päällä, josta oli vain pieni pudotus maahan.
– Oli valtavan huono ilma ja radasta sattui paljastumaan iso kivi, johon kilpailijan eturengas osui.
Kiveen osunut motocross-pyörä osui joko Hietalaan tai kuormalavaan.
– Olen tippunut siitä maahan, ja siellä on ollut vesiputki, joka on jäänyt selän alle.
Hietala halvaantui onnettomuudessa rintakehästä alaspäin. Itse onnettomuudesta hänellä ei ole juurikaan muistikuvia.
– Olen hämärästi kuin usvan läpi kuullut, että älä liiku ja muistan, kun ambulanssin katto on heilunut matkalla sairaalaan.
Onnettomuuden jälkeen Hietala oli kolme päivää kovasti lääkittynä tokkuraisessa olotilassa. Sen jälkeen hänen elämänsä on jatkunut pyörätuolissa.
Erilaisuuden ymmärtäminen on lisääntynyt, mutta tehtävää riittää yhä
Esteettömyysasiantuntija Johanna Hätönen Invalidiliitosta sanoo, ettei hänellä ole tietoa vastaavan toiminnan järjestämisestä peruskoululaisille. Hän kehuu Hietalan ideaa ja pitää hyvänä, että jo peruskoululaiset saavat kokemuksia pyörätuolia käyttävistä ihmisistä ja heidän kohtaamistaan arkisista haasteista.
– Ylipäätään moninaisuuden huomioiminen ja ymmärtäminen, mitä aikaisemmin saadaan sellaisia kokemuksia.
Hätönen arvioi, että erilaisuuden ymmärtäminen on lisääntynyt yhteiskunnassa. Tehtävää on yhä kuitenkin esimerkiksi siinä, nähdäänkö pyörätuolia käyttävä henkilö tasavertaisena työelämässä.
– Tietyllä tapaa on menty eteenpäin, mutta yhteiskunnassa on aika vahvoja ajatuksia ja uskomuksia, että nähdäänkö vammainen henkilö tai ylipäätään eri tavoin liikkuva ja toimiva henkilö tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä.
Hätönen sanoo, että heidät pitäisi nähdä ihmisinä, jotka eivät ole vain hoidon, hoivan ja palveluiden kohde, vaan myös tuottava osa yhteiskuntaa.
Yhteiskunta ei kannusta pyörätuolilla liikkuvia osaksi työelämää
Hätönen mainitsee, että pyörätuolissa istuvat kävelykyvyttömät ihmiset saavat yhteiskunnalta automaattisesti eläkepäätöksen, vaikka voisivat tehdä töitä täysipäiväisesti.
– Kela lähettää eläkepaperit, eikä sinua kannusteta tai odotetakaan olevan aktiivinen henkilö vaikka työelämässä.
Invalidiliitto vie tietoutta ja havainnollistaa pyörätuolissa olevien elämää muun muassa korkeakouluissa opiskeleville arkkitehtiopiskelijoille ja apuvälinetekniikkaa opiskeleville.
– Olemme esimerkiksi tarjonneet opiskelijoille mahdollisuuksia testata pyörätuoleja. Monet ovat sanoneet, että on ollut ihan silmiä avaava kokemus.
Hätönen sanoo, että pyörätuolilla liikkumisen kokeileminen auttaa esimerkiksi esteettömiä wc-tiloja suunnittelevia ymmärtämään tiloille tarvittavia vaatimuksia.
Erilaisten liikuntatuntien toivotaan kantavan hedelmää tulevaisuudessa
Hietalan kokemukset ensimmäisen peruskoululaisille suunnatun tunnin jälkeen olivat positiiviset.
– Olihan tuossa ääntä ja vauhtia mukana. Kai he tykkäsivät. Eivät ainakaan sanoneet, että älä tule ensi viikolla. Ensi viikolla on tarkoitus pelata yhtä uutta peliä, Hietala kertoo suunnitelmista.
Hietalan ohjaama tunti oli suunnattu kuudesluokkalaisille.
– Murrosiän kynsissä välillä on vähän vallatonta, sillehän ei voi mitään. Vaikea sanoa, mikä on oikea ikäluokka omaksumaan, mutta tämä on myös kasvatusta, suvaitsevaisuushan kuuluu meille kaikille.
Hietala toivoo, että nyt mukana olleet oppilaat muistavat tunnin vielä tulevaisuudessakin ja osaavat huomioida pyörätuolilla liikkuvia jatkossa arjessaan.
– Jos he sitten kymmenen vuoden päästä ovat auttamassa ja vetämässä sinne kauppaan sisälle, niin siihenhän tässä esimerkiksi tähdättiin.