Lions Club Jaala ry on saanut 435 000 euroa rahoitusta katetun kesäteatterin rakentamiseen historialliselle Liikasenmäelle. Rahoituksen myönsi Kaakkois-Suomen ELY-keskus.
Hankkeen vetäjän Petri Ryynäsen mukaan nyt saatu rahoitus on elintärkeä tapahtuma-areenan toteuttamiselle. Rahoitus vastaa noin 40 prosenttia kokonaiskuluista, sillä teatteri-investoinnin arvo on kokonaisuudessaan reilu miljoona euroa.
– Rahoitus käytetään tapahtuma-areenan rakennustöihin sekä tilaan tulevaan valo- ja äänitekniiikkaan, sanoo Ryynänen.
Tapahtuma-areenan äänentoiston suunnittelee Reima Saarinen, joka tunnetaan esimerkiksi J. Karjalaisen miksaajana. Saarinen on tehnyt muun muassa Suomen isännöimien Euroviisujen sekä Kansallisoopperan äänisuunnittelua. Teatterin suunnittelusta vastaa kouvolalainen arkkitehti Kari Mustonen, jolla on paljon kokemusta perinnerakentamisesta. Rakentamisessa hyödynnetäänkin runsaasti puuta.
Kesäteatteri on tauolla tämän kesän
Liikasenmäellä on Petri Ryynäsen mukaan tehty jo purkutöitä rakennushankkeen tieltä. Toukokuussa alkaa uusien wc-tilojen rakentaminen ja kanttiinin saneeraus. Varsinaisen tapahtuma-areenan rakennustyöt käynnistyvät keskikesällä.
Liikasenmäellä on kesäteatteritoimintaa ennestään. Ensi kesänä näytökset jäävät kuitenkin väliin rakennustöiden takia. Uusi teatterialue tulee olemaan kaksi kertaa nykyistä suurempi ja sinne mahtuu noin 550 katsojaa.
Jaalan Liikasenmäellä on toiminut historian saatossa muun muassa Ruotsin kruunun sotilasvirkatalo sekä Kruununpuustelli Venäjän vallan aikana.