Olkiluoto 2-laitosyksikön vuosihuolto alkaa suunnitellusti viikonvaihteessa.
Ydinvoimalayksikkö irrotetaan sähköntuotannosta polttoaineenvaihtoa varten sunnuntaina. Sähköntuotantoon yksikön on tarkoitus palata 6. toukokuuta, kerrotaan Teollisuuden Voiman (TVO) tiedotteessa.
Olkiluoto 1:n huoltoseisokki puolestaan alkaa 12. toukokuuta ja kestää reilut kaksi viikkoa.
Maaliskuun alussa alkanut vuosihuolto Olkiluoto 3:lla jatkuu vielä noin viikon. Alun perin huollon piti valmistua jo 8. huhtikuuta, mutta aikataulua on venytetty muutamaan otteeseen.
– Ykkös- ja kakkosyksiköillä polttoaineenvaihto- ja huoltoseisokit järjestetään vuorovuosina. Olkiluoto 3:n huoltoja voidaan ensimmäisten käyttövuosien jälkeen toteuttaa myös 18 tai 24 kuukauden välein, TVO:sta kerrotaan.
Tänä vuonna vuosihuoltoihin osallistuu TVO:n oman henkilöstön lisäksi noin tuhat alihankkijoiden työntekijää. Ulkomailta vuosihuoltoihin tulee noin 150 työntekijää.