Retkeilijät pääsevät Repoveden kansallispuistoon lauantaista lähtien taas julkisilla kulkuneuvoilla.
Junat pysähtyvät Hillosensalmella 27. huhtikuuta alkaen. Kouvolan kaupunki puolestaan käynnistää samaan aikaan bussikuljetukset Hillosensalmen pysäkiltä sekä Kouvolan matkakeskukselta kansallispuistoon.
Alkuun bussit kulkevat Saarijärven pysäköintialueelle eivätkä entiseen tapaan Lapinsalmen pysäköintialueelle. Syynä on se, että Lapinsalmen riippusilta on suljettuna korjaustöiden takia ainakin kesäkuulle.
Ensimmäinen juna saapuu lauantaina Kouvolan suunnasta Hillosensalmelle kello 10.13. Mikkelin suunnasta pääsee suoraan Hillosensalmen pysäkille niin, että on perillä klo 16.42. Bussilla pääsee molemmilta vuoroilta kansallispuistoon tai sieltä pois.
Aikataulu löytyy esimerkiksi Kouvolan verkkosivuilta. Lippua ei tarvitse ostaa etukäteen.
Väkeä jo liikkeellä
Kouvolan kaupunki on kertonut Ylelle, että se saa joukkoliikenteen linjoista ehdottomasti eniten positiivista palautetta juuri kansallispuistoon suuntautuvista vuoroista.
Kaupungin mukaan linjoilla on riittänyt tyytyväisiä asiakkaita.
Metsähallituksen tuoteomistaja Tero Mustosen mukaan Repovedellä on jo ollut runsaasti väkeä retkeilemässä.
– Jos aurinko pilkahtaa, voi äkkiä olla paljon porukkaa.
Remontin valmistuttua reitti muuttuu taas
Siltaremontti valmistuu toiveikkaiden arvioiden mukaan kesäkuuksi. Kun se valmistuu, siirtää kaupunki bussireitin kulkemaan taas Lapinsalmen pysäköintipaikalle.
Lapinsalmen silta on ollut suosittu reitti kansallispuiston poluille. Ennen remontin valmistumista sen lähellä on vesistön ylitykseen vain käsikäyttöinen Ketunsalmen lossi, johon mahtuu 8–10 ihmistä kerrallaan. Lossi otetaan käyttöön myöhemmin keväällä.
Repoveden kansallispuistossa vierailtiin viime vuonna 132 400 kertaa. Metsähallitus hakee alueelle parhaillaan kahta kesätyöntekijää opastus- ja huoltotöihin.