Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa käynnistyi aamulla oikeudenkäynti nuoren naisen kuolemaan johtaneista tapahtumista espoolaisessa kauppakeskuksessa viime vuoden tammikuussa.
35-vuotias nainen kuoli turvallisuusalan työntekijöiden kiinniottotilanteen yhteydessä Espoon kauppakeskus Isossa Omenassa.
Syyttäjälaitos kertoi syyskuussa 2023 nostaneensa syytteen kuolemantuottamuksesta kuutta vartijana tai järjestyksenvalvojana toiminutta henkilöä vastaan.
Epäillyt kiistivät syyllistyneensä rikokseen. Syytetyt ovat iältään parikymppisiä nuoria aikuisia.
Oikeudenkäyntiä seuraa paikan päällä Yle Uutisten toimittaja Clarissa Jäärni.
Syyttäjän mukaan syytetyt ovat pitäneet uhria useita minuutteja maassa mahallaan niin, että tämän jaloista on pidetty kiinni ja kädet ovat käsiraudoissa käännettyinä selän taakse. Kaksi syytetyistä on pitänyt kauppakeskuksen asiakkaita kauempana.
Uhri ei ollut syyttäjän mukaan käyttäytynyt uhkaavasti, eikä hän vaarallinen, vaan käyttäytyi häiritsevästi. Kiinnipitoa on siitä huolimatta jatkettu.
Jossakin vaiheessa kiinnipitoa uhri on mennyt tajuttomaksi.
Asiakas valitti naisen käytöksestä
Syyttäjän lausunnon mukaan nainen oli hetkeä ennen kiinniottoa käyttäytynyt häiritsevästi toista kauppakeskuksessa asioinutta miestä kohtaan. Nainen seurasi miestä kauppakeskuksessa, ja mies teki vartioille naisen käytöksestä valituksen. Vartijat pysäyttivät naisen puhuttamista varten, mutta nainen vastusti vartijoiden toimia ja teki fyysistä vastarintaa.
Kaksi vartijaa sai pidettyä naisen paikallaan, kunnes lisää vartioita saapui tapahtumapaikalle. Vartijat kaatoivat naisen mahalleen maahan ja hänelle laitettiin käsiraudat. Tässä vaiheessa, johtuen naisen vastustuksesta, vartijat soittivat paikalle myös poliisin.
Ennen poliisin saapumista vartijat huomasivat, että nainen meni tajuttomaksi ja hänen hengitys hidastui. Vartijat soittivat paikalle myös ambulanssin, ja hätäkeskus ohjeisti aloittamaan elvytyksen. Yksi vartijoista sekä yksi ulkopuolinen, terveydenhuollon ammattilaiseksi esittäytynyt henkilö, aloittivat elvytyksen. Huolimatta elvytyksestä nainen menehtyi.
Kuolinsyyksi määriteltiin määrittelemätön kiinnipitotilanteeseen liittyvä sydämenpysähdys. Syyttäjän lausunnon mukaan naisella oli terveydellisiä ongelmia sekä ylipainoa. Oikeuden päätettäväksi jää, pidettiinkö naista liian pitkään mahallaan, ja olisiko vartijoiden pitänyt ymmärtää, että naisella on terveydellisiä haasteita.