Rovaniemeläinen lintuharrastaja Vesa Nivala on saanut viime aikoina todistaa poikkeuksellista näkyä, kun valtava parvi urpiaisia on saapunut ruokailemaan hänen kotipihalleen.
– Kyllähän se tietenkin hienolta tuntuu, Nivala myöntää.
Viime sunnuntaina Nivala nappasi pihaltaan kuvan, josta hän laski lintujen määrän. Kuvassa oli lähes 1 100 urpiaista ja kuvanottohetkellä sen ulkopuolelle jäi vielä ainakin neljä sataa lintua, Nivala arvioi.
Eilen lauantaina lintuja oli vieläkin enemmän. Nivala laski kuvasta 1 900 urpiaista. Kaikkiaan pihalla oli vähintään 2 100 yksilöä, hän kertoo.
Meteli oli valtava; linnunlaulua, satojen siipien lepatusta, sekä koiraiden kutsuääniä, kun ne yrittivät löytää itselleen paria.
– Meteli tekee suuren vaikutuksen.
Urpiaistilanne harvinainen, muttei poikkeuksellinen
Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö Birdlife Suomi on pannut merkille urpiaisten suuren määrän. Tammikuun lopulla järjestö kertoi, että urpiainen oli yllättänyt pihabongauksen runsaimpana lajina.
Vuoden takaiseen verrattuna urpiaisia nähtiin noin 40-kertaisesti. Suurempi joukko urpiaisia oli nähty tapahtumassa vain vuonna 2013.
Birdlife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivanen kertoo urpiaistilanteen olevan harvinainen, muttei aivan poikkeuksellinen. Hänen mukaansa urpiaisia on runsaasti pari kertaa vuosikymmenessä.
Määrä riippuu ravintotilanteesta. Urpiaiset syövät koivun ja muiden lehtipuiden siemeniä.
– Urpiaisia jää paljon koko Suomeen talveksi silloin, kun lehtipuilla on hyvä siemensato, Toivanen kertoo.
Toisinaan se heijastuu myös keväiseen esiintymiseen.
– Myöhäinen kevät varmaan vaikuttaa siihen, että niitä on vielä huhtikuussakin paljon.
Kylmät olosuhteet houkuttelevat lintuja ruokintaan
Vesa Nivala on nähnyt urpiaisia Rovaniemellä helmikuusta lähtien, mutta viime aikoina pihalle ruokintaan hakeutuneiden suuri lukumäärä yllätti lintuharrastajankin.
Hän uskookin, että kyse on useista pienemmistä parvista, joita kerääntyi pihalle useita.
– Se houkuttelee, kun ne huomaavat, että suurempi parvi on pysähtynyt johonkin. Linnuilla on yleensäkin tällainen tapa käyttäytyä, Nivala kertoo.
Suojeluasiantuntija Tero Toivasen mukaan urpiaisia on nähty huhtikuussa ruokinnoilla satapäisinä parvina. Yli tuhatpäinen lintuparvi on jo iso kerääntymä.
Hän uskoo, että kylmät olosuhteet ajavat nyt urpiaisia ruokintapaikoille.
– Varsinkin kun tulee takatalvi, ne hakeutuvat todella mielellään ruokinnoille.
Toivasen mukaan urpiaisten liikehdintä kohti pohjoista on voimistunut huhtikuussa. Pääosa Suomen urpiaisista pesii Lapissa.
Lintuharrastaja Vesa Nivala kävi viikko sitten hankihiihtämässä alueella, jossa muun muassa urpiaiset pesivät.
– Siellä oli täysin hiljaista, hän kertoo.
Pesimämetsän olosuhteet olivat vielä todella talviset. Nivala arvelee, että linnut pysyttelevät kaupungissa, missä on helpompi löytää ravintoa.