Ravintoloihin liittyvä vatsatautiepidemia voi olla hiipumaan päin Pirkanmaalla. Varmuutta asiasta ei vielä ole.
Tampereen kaupungin elintarviketarkastaja Maarit Miskala kertoo, että uusia sairastumisia ei ole todettu viime päivinä.
Maanantaina kerrottiin, että sairastumisia on todettu 43, joista 12 on varmistettu yersinia-bakteerin aiheuttamiksi. Varmistettuja tapauksia on ympäri Pirkanmaata.
Miskala kertoo, että varmistettuja sairastumisia on tullut tietoon myös muualta Suomesta.
Näytteet lähetetään laboratorioon ensi viikolla
Kahden pirkanmaalaisen ravintolan elintarvikkeita aiotaan lähettää tutkittaviksi Ruokaviraston laboratorioon.
Näytteet lähetetään laboratorioon ensi viikolla. Tulosten valmistumiseen menee todennäköisesti viikkoja.
Epidemian aiheuttajaksi epäillään ensisijaisesti kypsentämättömiä kasviksia. Vielä ei ole selvillä, miten bakteeri olisi kasviksiin päätynyt.
Osa varmistetuista tapauksista liittyy Tampereen yliopiston kampusten kahteen ravintolaan. Muitakin kohteita Pirkanmaalla on, mutta niitä viranomaiset eivät paljasta julkisuuteen.
Oireina vatsakipu, ripuli ja kuume
Yersinia enterocolitica -bakteeria esiintyy yleisesti maaperässä ja vesistöissä. Se voi aiheuttaa ihmiselle suolistotulehduksen.
Taudin itämisaika on 1–11 vuorokautta. Oireet alkavat yleensä parin vuorokauden kuluttua tartunnasta.
Oireita ovat vatsakipu, ripuli ja kuume. Tauti rauhoittuu yleensä itsestään, eikä hoitoon tarvita antibiootteja.
Tartuntaa voi ehkäistä pesemällä vihannekset huolellisesti ja kuumentamalla lämpimänä tarjoiltavat elintarvikkeet hyvin. Pakastaminen ei tuhoa bakteeria.