Columbian yliopistolla Palestiinaa tukevat ja mieltään osoittavat opiskelijat valtasivat yöllä yhden kampuksen rakennuksista.
Sanomalehti New York Timesin mukaan opiskelijat lähtivät telttaleiristään puolenyön jälkeen ja menivät sisään Hamilton Hall -nimiseen rakennukseen.
Kello kahdelta maanantai-iltapäivällä umpeutui yliopiston johdon asettama takaraja, johon mennessä se vaati mielenosoittajia poistumaan. Yliopisto sanoi jäädyttävänsä opinto-oikeuden opiskelijoilta, jotka jatkavat mielenosoitusta.
Opiskelijat kieltäytyivät tottelemasta, ja tilanne äityi päinvastaiseen suuntaan.
Columbian yliopisto sanoi tiistaina uhkaavansa erottaa hallintorakennuksen vallanneet opiskelijat.
Aiemmin tiistaina Valkoinen talo tuomitsi mielenosoitukset ja kutsui niitä ”vääräksi lähestymistavaksi”.
Videokuvissa näkyy, kuinka mielenosoittajat rakentavat Hamilton Hallin sisäänkäynnille barrikadia. Joukko ihmisiä on laskenut ikkunasta lakanan, jossa on teksti ”Hind's Hall”. Uutistoimisto Reutersin mukaan kyse on kunnianosoituksesta Gazassa kaksi kuukautta sitten kuolleelle 6-vuotiaalle tytölle Hind Rajabille.
Hind Rajab katosi, kun hän lähti sukulaistensa kanssa Gazan kaupungista autolla pakoon Israelin hyökkäystä. Tyttö ehti soittaa hätäpuhelun tulituksen keskeltä, mutta löytyi myöhemmin kuolleena.
Mielenosoituksia useilla yliopistoilla
Palestiinaa tukevat mielenosoitukset ovat jatkuneet Yhdysvalloissa useilla yliopistoilla jo pari viikkoa. Satoja mielenosoittajia on otettu kiinni kymmenille yliopistoille levinneissä protesteissa. Columbian yliopisto on jo aiemmin perunut läsnäopetusta ja kalifornialainen yliopisto perui valmistujaisjuhlat levottomuuksien pelossa.
Israelia tukevat vastamielenosoittajat ovat syyttäneet Palestiina-mielenosoittajia antisemitismistä ja juutalaisiin kohdistuvan väkivallan tukemisesta.