Kouvolaan suunnitellun datakeskuksen rakentaminen voi alkaa jo loppuvuodesta 2024, jos suunnitelmat etenevät, Kouvolan kaupunki tiedottaa.
Suomalainen kiinteistökehitysyhtiö Hyperco on varannut noin 12,5 hehtaarin kokoisen tontin Korian Hiivurin alueelta datakeskuksen perustamista silmällä pitäen.
Kiinteistökaupan esisopimuksen mukaan Kouvola sitoutuu myymään tontin Hypercolle noin miljoonan euron kauppahinnalla.
Hyperco valmistelee sijoituspäätöksen tekoa osana kiinteistökaupan esisopimusta, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Aleksi Taipale tiedotteessa.
– Hankkeen suunnittelun edetessä suotuisasti, sijoituspäätös ja rakentamisen aloitus olisi mahdollista tehdä loppuvuoden aikana. Tiedotamme hankkeen etenemisestä, kun suunnitelmat ja aikataulu tarkentuvat, Taipale sanoo.
Kiinteistökaupan ehtona on, että Hyperco saa lainvoimaiset rakennusluvat datakeskuksen ja siihen liittyvien rakenteiden sekä laitosten rakentamiseksi vuoden 2028 loppuun mennessä.
Myös datakeskuksen rakentamisen taloudellisten ja teknisten edellytysten on täytyttävä. Aiemmin maksettu varausmaksu huomioidaan käsirahana kaupan toteutuessa.
Kouvolan tekninen lautakunta käsittelee kiinteistökaupan esisopimusta kokouksessaan perjantaina 2. toukokuuta.