Turkulaisten kylpylähotelli Caribian tontin omistaja haluaa kehittää alueen palveluita ja rakennuskantaa. Maanomistaja jätti vuonna 2020 kaupungille asemakaava-aloitteen, joka on nyt siirtymässä kaavoitukseen.
Turun kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään tiistaina hyväksyttäväksi kaavanmuutoksen tavoitteita.
Esityksen mukaan kiinteistön omistajan tavoitteena on rakentaa asuin- ja liikerakennuksia kylpylähotelli Caribian nykyiselle parkkipaikalle sekä mahdollistaa hotellin toiminnan kehittämisen.
Kylpylähotellin ja uusien rakennusten autopaikat tulisivat maanalaisiin tai pihakansien alaisiin parkkitiloihin.
Kaava on alustavasti arvioitu laajuudeltaan merkittäväksi, joten sen hyväksyy aikanaan lopulta kaupunginvaltuusto. Nykyinen arvio on, että kaava olisi valtuuston käsittelyssä vuonna 2026.