Keskustelua herättäneen Kolin Rintasenvaaran ranta-asemakaavaan kaavaluonnoksesta on kerätty ensimmäiset lausunnot ja mielipiteet.
Lieksan kaupunki sai määräaikaan mennessä luonnoksesta yksitoista lausuntoa ja yhdeksän mielipidettä. Määrä on Lieksan elinkeinojohtajan Susanna Saastamoisen mukaan normaali kaavakäsittelyn tässä vaiheessa.
– Mielipiteiden määrä riippuu aina kaavasta. Niitä on normaalisti muutamasta kymmeneen kappaletta, sanoo
Lieksan kaupunki ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ovat yhdessä konsulttiyhtiö Swecon kanssa valmistelleet Loma-Kolin Rintasenvaaran ranta-asemakaavan osittaista muutosta ja laajennusta.
Kaavamuutos mahdollistaisi muun muassa hotellin ja lomarakennusten rakentamisen alueelle.
Noin 65,4 hehtaarin alueella on aikaisemmin toiminut Loma-Kolin laskettelukeskus. Suurin osa alueesta kuuluu Pohjois-Karjalan Osuuskaupalle.
Kaavatyö jatkuu kesällä
Lausunnossaan Lieksan Luonnonystävät ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri ilmoittavat vastustavansa Rintasenvaaran alueen lisärakentamista.
– Suunniteltu rakentaminen tulisi aiheuttamaan merkittävän ja pysyvän maisemavaurion Kolin klassisen maisemanäkymän keskeiseen kohtaan, järjestöjen lausunnossa todetaan.
Lausunnon mukaan alueelta puuttuvat myös ajantasaiset luontoselvitykset. Järjestöjen mukaan rakentaminen tulisi ohjata olemassa olevan yhteiskuntarakenteen yhteyteen Kolin kylälle.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on lausunnossaan kannattanut rakentamisen keskittämistä entisen laskettelurinteen alaosiin. Maakuntaliitto painottaa lausunnossaan rakentamisen maisemavaikutusten selvittämistä.
Saastamoisen mukaan lausunnot ja mielipiteet otetaan huomioon kaavan jatkokäsittelyssä. Kesän jälkeen tarkoituksena on saada valmiiksi kaavaehdotus.
– Alustava aikataulutavoite on tuoda kaava kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi vuodenvaihteessa, Saastamoinen sanoo.