Toronto Maple Leafsin tarina hakee vertaistaan missä tahansa kontekstissa. Miten voi maailman suurin, arvokkain ja oletettavasti suosituin jääkiekkoseura olla niin kirottu ja kykenemätön menestymään? Miten palkkakatto pois lukien lähes rajattomilla resursseilla ei pystytä parempaan?
Tuskin kukaan yllättyi, kun Boston lähetti Toronton kesälomille NHL:n pudotuspelien avauskierroksen seitsemännen ottelun jatkoajalla.
Tuskin minkään toisen NHL-joukkueen kova ydin on oppinut vuosien saatossa yhtä hyväksi häviäjäksi kuin Toronton. Auston Matthews, William Nylander, Mitch Marner, John Tavares, Morgan Rielly ja niin edelleen. Tämä armottoman kallis viisikko on hävinnyt yhdeksästä viime pudotuspelisarjasta kahdeksan – seiskapeleissä viisi kertaa putkeen.
Eikä selittelyille jäänyt taaskaan sijaa: Toronto teki seitsemään otteluun 12 osumaa ja pyöritti ylivoimapeliä alle viiden prosentin tehoilla. Pian entinen päävalmentaja Sheldon Keefe totesikin ottelun jälkeen, että vastustajat rakentavat pelinsä Torontoa vastaan niin, että lopulta eniten Leafsia vahingoittaa Leafs itse.
Hyvin sanottu, näin tapahtui tässäkin sarjassa.
Kun terävästä kielestään tunnetulta Boston-agitaattori Brad Marchandilta kysyttiin, miten Boston löi Toronton taas kerran, tämä heitti ilmekään värähtämättä: ”Just be Leaf”.
Suomeksi: Maple Leafs hoitaa itse itsensä tuloksen väärälle puolelle.
Häviävä kulttuuri
Torontossa vallitsee uskomaton häviämisen kulttuuri. Seura on kuin kirottu, eikä se tunnu voittavan silloinkaan, kun peli antaisi siihen mahdollisuuden.
Ehkä edesmennyt Harrold Ballard kirosi Toronton 1970-luvulla toiminnallaan. Vihattu omistaja ei välittänyt tuloksista tai pelaajista tuon taivaallista. Tärkeintä oli, että legendaarisen Maple Leaf Gardenin kassakoneet lauloivat.
Sen jälkeen, kun Ballardista tuli Leafsin pääomistaja 70-luvulla, seura ei ole voittanut yhtäkään mestaruutta. Kuiva putki on 57 vuoden mittainen.
Nyt Toronto maksaisi Stanley Cupista mitä tahansa, mutta ei kykene edes haastamaan sen voittamisesta uskottavasti. Ei, vaikka käsillä on Leafs-historian kovin pelaaja-aines kärjen osalta. Yllä mainittu viisikko raapaisee tulevalla kaudella noin 88 miljoonan palkkakatosta noin 54 miljoonaa.
Sikäli, kun raapaisee. Tästä fiaskosta joukkue ei nimittäin ilman suursiivousta selviä eikä pidäkään. Toronton on kaiken jälkeen turha lässyttää yhtään mitään hyvästä tsempistä ja paremmasta huomisesta.
Selvää on, ettei päävalmentaja Keefe apulaisineen voi palata penkin taakse tulevana syksynä. Samaa koskee pelaajien ydinryhmää, mutta miten kaupata neljästä kärkihyökkääjästä ketään, kun kaikilla on sopimuksissaan sen estävä pykälä?
John Tavares ja Mitch Marner ovat pelaajia, jotka eivät nosta Torontoa uudelle tasolle ja samaan aikaan näille maksetaan tulevasta kaudesta yli 20 miljoonaa dollaria. Tilanne on karmiva.
Tavares ei tuo Leafsin hyökkäämiseen tehoja ja tehotilastossakin tämä on yhdeksän osumaa pakkasella kuuden edellisvuoden aikana. Marner on sulanut kovissa paikoissa kerta toisensa jälkeen.
Yläkerrassa työpaikat säilyvät
Leafsin GM vaihdettiin jo vuosi sitten, kun Kyle Dubas sai lähteä ja tilalle palkattiin Calgary-taustainen Brad Treliving. Kaiken tapahtuneen yläpuolella tuntuu kuitenkin olevan seurapresidentti Brendan Shanahan, jonka niin sanottu ”Shanaplan” seuran pelastamiseksi tuotiin julki 2014 – kyllä, kymmenen vuotta sitten.
Shanahan on kiistatta tuonut Leafsin uudelle tasolle, mutta yksi pudotuspelisarjan voitto kymmeneen vuoteen ei jätä selittelyille sijaa.
Samaan aikaan nuorille tähdille on kovan paineen alla lyöty käteen valtavia rahasummia. Tämän kautta mestaruustason tasapainon ja syvyyden löytäminen joukkueeseen on käynyt todella vaikeaksi.
Täksi kaudeksi seura teki käsittämättömiä hankintoja Max Domin ja Ryan Reavesin tapaan. Yhtäkkiä haluttiinkin olla kovia. Kädettömälle ja lähinnä nyrkeistään tunnetulle 37-vuotiaalle Reavesille seura teki kolmen vuoden sopimuksen. Kaksikko aivan suoraan hävisi otteluita joukkueelle Boston-sarjassa.
Kaikesta tästä sekasorrosta on vastuussa Shanahan, mutta vastuunkanto ei koske häntä. Shanaplan elää ja voi hyvin.
Ilvestä valmentanut Antti Pennanen teki kuuluisan Toronto-vertauksen Ilvekseen menneenä talvena. Pennasen mukaan ei ole sattumaa, ettei kovien paineiden alla operoiva Toronto voita koskaan mestaruutta. Pennanen näki Ilveksessä Toronton. Paine on kova, mutta sen taakse meneminen on joutavaa.
Jos seurajohto säheltäisi vähemmän, pokkuroisi tähtikulttia hieman maltillisemmin ja kunnioittaisi voittavan jääkiekon lainalaisuuksia esimerkiksi puolustus- ja maalivahtiosaston rekrytoinneissaan, kertoimet paranisivat merkittävästi.
Pelaajien pitää toimittaa jäällä, mutta niin pitäisi johdon myös toimistolla. Toronton – ja miksei Ilveksenkin – tapauksessa vikaa on yhtä paljon molemmissa päissä.
Ja silti yläkerta on se, missä työpaikat ovat ja pysyvät.
