Keskipohjalaiskunnat ottavat alkuaskeleita ilmastosuunnitelmissaan. Kaustisen seutukunnan viisi kuntaa ja Perho ovat laatimassa yhdessä ilmastosuunnitelmat.
Niihin kuntien on kirjattava tavoitteet sekä keinot kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Ympäristöministeriö maksaa koko urakan, mikä on pienille kunnille tärkeä tuki.
Hankkeen projektipäällikkö Emilia Uimaniemen mukaan nyt kunnissa osallistetaan verkkokyselyllä asukkaita ja yrityksiä työhön.
– Valmisteluun pääsevät vaikuttamaan kaikki, jotka haluavat. Myös nuoria toivotaan mukaan, Uimaniemi kertoo.
Syksyllä valmiina pitäisi olla jo alustavat versiot.
Kunnan toiminnassa päästöjen vähentämisen eteen tehdä töitä jo nyt, esimerkiksi energiansäästössä, uusiutuvan energian tuotantoa lisäämällä ja kestäviä hankintoja tekemällä.
Kokkolassa työ jo käynnissä, Kannus luopui suunnitelmasta
Suunnitelmat hyväksytetään vielä kuuden kunnan valtuustoissa ensi kevään aikana.
Näin kunnat sitoutuvat seuraamaan ilmastosuunnitelman toteutumista ja myös sen päivittämistä. Viime vuonna voimaan astunut ilmastolaki velvoittaa Suomen kuntia laatimaan ilmastosuunnitelman.
Myös Kokkolassa työ on aloitettu.
Silti kaikki kunnat eivät ole työhön ryhtyneet. Esimerkiksi Kannus päätti luopua ilmastosuunnitelman teosta viime vuonna. Kaupunginhallitus päätti asiasta perussuomalaisten valtuustoaloitteen pohjalta.
Petteri Orpon hallitus on kaavaillut kumoavansa kuntien velvoitteen suunnitelmien laaditaan.