Kuopiossa vihitään helatorstaina poikkeuksellisen suuri määrä pappeja.
Piispa Jari Jolkkonen vihkii tuomiokirkossa yhdeksän uutta pappia Kuopion hiippakuntaan.
Edellisellä kerralla vihittäviä oli kahdeksan. Tavallisesti vihittäviä on noin neljä.
– Tämä kertoo siitä, että pappeuteen koetaan kutsumusta. Hyvältä tuntuu, että voimme myös tarjota työtä pappisvirkaan sopiville maistereille, vaikka palkka ei olekaan parhaimmasta päästä, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen sanoo.
Suurin osa papiksi vihittävistä on yleensä alan vaihtajia. Vihittävistä papeista kaikki tulevat Itä-Suomen yliopistosta.
– Kuopion hiippakunta on myös ”kasvattajaseura” siinä mielessä, että jonkun verran täällä vihityt papit hakeutuvat myöhemmin palvelukseen esimerkiksi Tampereen seudulle ja etelään. Ymmärrän hyvin. Joskus perhetilanne voi viedä toiseen hiippakuntaan, Jolkkonen kertoo.
Hän myös sanoo, että on aina ilo vihkiä uusia pappeja seurakuntaan.
Kirkkoherran virkoihin rekrytointi on Jolkkosen mukaan hankalampaa. Jolkkonen arvioi, että johtamisen, vastuun ja hallinnollisten tehtävien takia se on lähes toinen ammatti.
Kuopion hiippakunnassa papiksivihkiminen järjestetään kahdesti vuodessa, pyhäinpäivänä marraskuussa ja keväällä joko helatorstaina tai helluntaina.