Kylmä säätyyppi vallitsee edelleen toukokuisessa Suomessa. Tänään keskiviikkona on kuitenkin aurinkoista miltei koko Suomessa.
Lämpöasteita on yleisesti alle 10, idässä ja pohjoisessa alle viisi. Ensi yönä pakastaa koko maassa.
Helatorstaina ei ole luvassa mitään dramaattista muutosta: lännessä pilvistyy, idempänä on aurinkoista. Lämpöasteita lienee pari enemmän kuin tänään.
Torstain ja perjantain välisenä yönä lännestä saapuu sateita, ja pohjoisessa ne tulevat alas lumena. Enontekiön tienoilla lunta voi tulla jopa 10 senttiä, mutta muualla Lapissa lunta kertyy viitisen senttiä.
Perjantaina iltapäivällä sadealue väistyy Suomen yltä. Etelässä ja lännessä paistaa ihan aurinkokin, lämpötila on pari astetta torstaita korkeampi.
Pohjoisessa on perjantaina huono ajokeli, ja etelässä ja maan keskiosassa tuuli yltyy puuskissa jopa 15 metriin sekunnissa. Lounaisille merialueillekin on annettu ennakkovaroituksia kovasta tuulesta.
Kaikki Ilmatieteen laitoksen varoitukset löydät täältä.