Pohjanmaan käräjäoikeus on päättänyt jatkaa Isonkyrön kouluun uhkauksen tehneen naisen vangitsemista.
Keskusrikospoliisin rikoskomisario Jussi Luoto kertoi Yle Österbottenille tällä viikolla, että esitutkinta valmistuu näinä päivinä ja asia etenee syytteeseen.
Luoto ei halua kertoa, onko asiassa selvinnyt jotain uutta, esimerkiksi miksi nainen valitsi kohteekseen erityisesti Isonkyrön.
– En kommentoi tässä vaiheessa esitutkinnan sisältöä, Luoto toteaa.
Poliisi otti 23-vuotiaan naisen kiinni 12. maaliskuuta Vaasassa ja hän on siitä lähtien ollut pidätettynä. Nainen oli suunnitellut toteuttavansa väkivallanteon Isonkyrön yläkouluun.
Naista epäillään törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.