Suomen kaakkoisrajalla sijaitsevat Virolahti ja Hamina joutuvat keksimään uusia säästökohteita kuntaliitoksen peruuntumisen takia.
Virolahden kunnan liitos Haminan kanssa kariutui eilen tiistaina Virolahden kunnanvaltuuston kokouksessa.
Säästöä ja tukitoiveita
Jos Virolahti olisi yhdistynyt Haminan kanssa, olisi uusi yhdistynyt Haminan kaupunki saanut kuntien liitosselvitysten mukaan 1,3 miljoonan euron hyödyt.
Uusi Haminan kaupunki olisi hyödystä huolimatta joutunut säästötoimiin, sillä sen tulos olisi ollut miinusmerkkinen kuntien yhdistymisten jälkeen.
Liitosselvitysraportin mukaan kuitenkin itsenäiset kunnat joutuvat lähitulevaisuudessa isompiin säästötoimiin, kuin mihin yhdistynyt kunta olisi joutunut.
Virolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sisko Ukkola-Parosen (kesk.) mukaan Virolahden kunta on käyttänyt rahaa aikaisemmin huolimattomasti. Nyt se saa loppua.
Kunta aikoo nyt säästää vähän joka paikasta. Ukkola-Parosen mukaan säästötoimia voidaan tehdä esimerkiksi kunnan työntekijöiden työnkuvien laajennuksella. Työntekijöitä palkataan tulevaisuudessa kunnalle vähemmän. Museonkin voisi myydä yksityiselle yrittäjälle.
Ukkola-Paronen toivoo, että kunta saisi tukea Suomen valtiolta ja EU:lta. Kunta on merkityksellinen juuri sijaintinsa vuoksi Venäjän rajalla.
– Olemme nykyään Nato-rajalla. Suomi ei voi näivettää pieniä maalaiskuntia kokonaan.
Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on yksi vaikuttava tekijä Virolahden taloustilanteessa. Venäläiset turistit ovat kaikonneet ja kauppoja on laitettu kiinni.
Kuntaliitokset vähäisiä
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina kertoo, että kuntaliitoksia on tehty viime vuosina hyvin vähän.
Virolahden ja Haminan lisäksi Esimerkiksi Pertunmaa ja Mäntyharju ovat käyneet liitosneuvotteluja.
Reinan mukaan kunnat ovat kokeneet niin paljon muutoksia, ettei niillä ole välttämättä liitosneuvotteluihin aikaa. Tulevaisuudessa kuntien rahatilanne heikkenee ja se voi lisätä kuntaliitoksia.
Reina painottaa, etteivät kuntaliitokset ole ensisijainen eivätkä edes aina järkevin ratkaisu velkataakkaan.
– Liitokset voivat kuitenkin lisätä kuntien elinvoimaa. Kunnat ovat muuttuneet paljon ja siten myös se voi olla järkevä ratkaisu joillekin kunnille tulevaisuudessa.
Ei yllätä
Virolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sisko Ukkola-Paronen ei ollut yllättynyt siitä, että aloite kaatui.
Kunnanhallitus oli aikaisemmin äänestänyt liitosta vastaan ja hänen mukaansa asiasta oli keskusteltu paljon ennen kokousta.
Hamina ei pelasta
Joidenkin virolahtelaisten mielestä kuntaa olisi helpompi kehittää yhdessä Haminan kanssa. Sisko Ukkola-Paronen on eri mieltä.
– Osaamme kehittää sitä itsekin.
Hamina on tällä hetkellä talousvaikeuksissa. Ukkola-Paronen koki, että Virolahden ja Haminan välisissä liitosneuvotteluissa Hamina ei tuonut esille tarpeeksi sitä, missä he olisivat säästäneet.
– Olin pettynyt. En usko, että velkaantunut Hamina olisi voinut auttaa meidän tilannettamme.
Juttua täsmennetty 10.5.2024 klo.10.38: Selkeytetty, että 1,3 miljoonan euron hyödyt olisivat tulleet yhdistyneelle Haminan kaupungille, ei Virolahden kunnalle. Lisätty tietoja kuntien säästötarpeista.