Poliisi on edistynyt Tampereella paljon huomiota saaneen ampumistapauksen tutkinnassa.
Ampumavälikohtaus sattui keskustan läheisessä Nekalan kaupunginosassa seurakuntatalon parkkipaikalla huhtikuun lopulla.
Tilanteelle oli useita silminnäkijöitä. Läheisessä seurakuntatalossa oli alkamassa rippikoululaisten vanhempainilta kuudelta ja seurakunta lukitsi tapauksesta kuultuaan ovet.
Yksi joutui sairaalaan ampumisvamman takia.
Poliisi epäili tapauksessa ensin tapon yritystä ja otti yhden epäillyn kiinni ja etsi toista, paikalta paennutta henkilöä.
Paikalta paennut henkilö on tavoitettu, eikä häntä enää epäillä tähän tapaukseen liittyen.
Myös varsinainen epäilty on vapautettu tutkintavankeudesta. Rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo, että häntä epäillään varomattomasta käsittelystä, ampuma-aserikoksesta, vamman tuottamuksesta ja huumausainerikoksesta.
Ase laukesi autossa, jossa oli kolme henkilöä. Poliisi epäilee, että kyseessä oli vahingonlaukaus.