Maanteiden päällystystyöt pääsevät vauhtiin jo tällä viikolla pohjalaismaakunnissa.
Asfaltoinnit alkoivat eilen kantatie 68:llä Pedersöressä - tänään on käynnistynyt urakka valtatie 8:lla Edsevössä Pietarsaaressa.
Ensi viikolla päällystetään valtatie 3:lla Kurikassa ja Lentokentätiellä Vaasassa.
Päällystystöiden aikataulu on alustava ja ne tarkentuvat vielä kevään aikana ja kohteisiin saattaa kesän aikana tulla myös muutoksia.
Uutta päällystettä saadaan tänä vuonna noin neljällesadalle tiekilometrille pohjalaismaakunnissa.
Määrä on yli kolminkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.
Myös työmerkintätyöt käynnistyvät toukokuussa. Pohjalaismaakuntien maanteiden tiemerkinnät ylläpidetään urakka-aikana reilun 5 600 kilometrin matkalta.