Kun elin köyhintä vaihetta elämässäni, meillä oli ystävän kanssa tapana viestitellä viikonloppuisin aiheesta ”mitä löytyy kaapista”. Toisella saattoi olla perunoita, toisella sipulia. Sitten tapasimme ja kokkasimme niistä yhdessä ruokaa. Kummallakaan ei ollut paljon mitään, mutta vähät ainekset yhdistämällä saimme aikaan hyviä aterioita, jotka maistuivat vieläkin paremmilta varmaan siksi että ne sai jakaa ystävän kanssa.
Olen ollut muutamassa kohdassa elämääni köyhä. Olen onnekas, sillä enää en ole. Köyhät ajat ovat kuitenkin jättäneet minuun jälkensä. Ajattelin silloin, ja ajattelen edelleen, että se tarjoaa, jolla on varaa. Aikoinaan olin usein saamapuolella, nyt olen usein se, joka piffaa.
Luulin pitkään, ehkä vähän naiivisti, että kaikki jakavat tällaisen solidaarisuuteen perustuvan maailmankuvan. Minua on ihmetyttänyt joidenkin ihmisten tapa pitää visusti kiinni omastaan vaikka sitä omaa olisi minun näkökulmastani katsottuna runsaasti. En ole näissä tilanteissa sanonut mitään, sillä toki jokainen päättää itse mitä rahoillaan tekee.
Suhtautumisessa kahvikupin tarjoamiseen tulee esiin maailmankuvien ja ihmiskäsityksen ero.
Tein aiheesta lyhyen Tiktok-videon. Videolla esitin että, kun on köyhän kaverin kanssa kahvilla, hän sanoo ”ei mitään, tarjoa sinä joku toinen kerta”. Ja kun on rikkaan kaverin kanssa kahvilla, puhelimeen kilahtaa MobilePay-pyyntö, jossa on kahvikupin hinta sentin tarkkuudella. Tämä oli tietenkin kärjistys, eipä kymmenen sekuntin video oikein muuhun taivu. Ajattelin että se voisi huvittaa, ehkä joku tunnistaisi ilmiön. En voinut aavistaa millaisen mielipiderynnäkön video sai aikaan!
Kommenttikentän sadoissa viesteissä oli valtavasti ihmisiä, jotka jakoivat havaintoni. Yksi kommentoija kertoi että ystävä oli laskuttanut luonaan printatusta paperiarkista kuusi senttiä.
Paljon oli myös niitä, jotka olivat eri mieltä. Heistä oli käsittämätön ajatus että työllä ja vaivalla hankittuja rahoja pitäisi ojennella muille. Yksi laskeskeli että kolmen kahvikupin tarjoaminen viikossa tarkoittaa vuositasolla satojen euron haaskaamista. Toinen kertoi että minulla ei varmaan ole enää ystäviä koska olen tällainen pummi. Kolmas arveli että holtittomassa kahvien tarjoamisessa on varmasti syy siihen, miksi olen edelleen köyhä.
Kepeän videon vastaanotto oli pysäyttävä ja jäin miettimään sitä pitkäksi aikaa.
Joskus, vaikkapa opiskelijana, köyhä elämä on väliaikainen tila. Joskus se on koko elämän kestävä olosuhde. Selvitykset kertovat, että köyhyys tulee lähivuosina koskettamaan yhä useampia suomalaisia.
Ajattelen, että omakohtainen kokemus köyhyydestä synnyttää usein empatiaa ja solidaarisuutta. Toisen ihmisen tilanteeseen eläytyminen tekee auttamisesta helpompaa.
Suhtautumisessa kahvikupin tarjoamiseen tulee esiin maailmankuvien ja ihmiskäsityksen ero. Osa ihmisistä taitaa ajatella oman rahatilanteensa olevan (vain ja ainoastaan) omien tekojensa ansiota. Ja kun oma varallisuus on omaa ansiota, on siis toisen ihmisen varattomuus myös hänen omien tekojensa seuraus. Samaan arvomaailmaan perustunee myös ajatus rikkaiden verohelpotusten oikeuttamisesta.
Minun maailmankuvani on erilainen. Ajattelen, että vaikka voimme ilman muuta vaikuttaa omaan tilanteeseemme, paljon on myös kyse läheisistä, ympäristöstä ja välillä vain hyvästä tuurista.
Kun asuu opiskelijana isovanhempien omistamassa asunnossa nimellisellä vuokralla, on paljon helpompaa sijoittaa edullista opintolainaa hyvin tuottaviin kohteisiin kuin jos opintolaina menee kokonaan vuokranantajan asuntolainan maksamiseen.
Kun on ehjä mielenterveys, voi tehdä työtä ja luoda uraa ilman katkoksia ja parantaa palkkatasoaan vuodesta toiseen. Jos mieli sairastuu, voikin edessä olla alan vaihto, osa-aikatyö tai vaikka eläkeläisyys - ja pienet tulot.
Nämä eivät ole asioita, joita kukaan valitsee itselleen. Perintöasuntoa ei saa tsemppaamalla eikä postraumaattinen stressioireyhtymä lakkaa oireilemasta kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni.
Kahvin ostaminen kaverille ei ole hyväntekeväisyyttä eikä vastikkeellista. Sitä ei tarvitse ansaita eikä siitä jää velkaa.
Kupillisen tarjoaminen kaverille on helppoa ja kivaa, suosittelen lämpimästi. Samalla saa hyvän mielen ja hyvää seuraa. Minä tarjoan tänään, tarjoa sinä joku toinen päivä jollekin toiselle joka silloin on sen kahvin tarpeessa.
Raisa Omaheimo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, joka juo kahvinsa kauramaidolla.