Oletko väsynyt olemaan väsynyt? Terveysmainoksen kysymys tulee mieleeni joka kevät. Valon pitäisi antaa energiaa, mutta pistävä kevätaurinko tuntuu vievän viimeisetkin voimat.
Joidenkin arvioiden mukaan yllättävän moni suomalainen kärsii kevätväsymyksestä. Ilmiö lienee siis todellinen. On silti vaikea sanoa, mitä kevätväsymys oikeastaan on.
THL:n tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan aiheesta ei ole tehty kattavaa tieteellistä tutkimusta. Se kuitenkin tiedetään, että kevät on vaarallista aikaa masentuneille. Lisääntynyt valo voi tosin muutoinkin sotkea unirytmiä tai tehdä olon tukalaksi.
Usein väsymys on epämääräinen ei-sairaus.
Omalla kohdallani kevätväsymystä ei selitä masennus, unettomuus, liikunnan puute, sairaus tai vaikea elämäntilanne. Kevät ei tuo muuta poikkeusta arkeen kuin alavireisyyden.
Olisi kaikille helpointa, jos väsymykselle löytyisi jokin selkeä syy, jonka voisi mitata, asettaa lokeroon ja korjata. Usein väsymys on kuitenkin vain epämääräinen ei-sairaus.
Satunnaista melankoliaa ei ehkä edes kannata medikalisoida. Ei varsinkaan silloin, jos sen kanssa pystyy elämään, ja apeuden tunnistaa tilaksi, joka menee todennäköisesti ohi.
Kaltaiselleni väsymysilmiöiden historian tutkijalle kevätväsymys on lääketieteellisesti, yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti kiehtova ilmiö. Se haastaa mittaamisen kulttuuria, ja on saanut tutkijat ymmälleen vuosikymmenestä toiseen.
Jo 1940-luvun lopussa fysiologi Eeva Jalavisto pohti Terveydenhoitolehdessä kevätväsymyksen perimmäisen luonteen jäävän arvoitukseksi. Väsymystä on lähes mahdoton mitata, ja taustalta löytyy harvoin selkeä sairaus tai puutostila.
Tilannetta mutkistaa sekin, että ihmiset tarkoittavat väsymyksellä erilaisia asioita. Kokemus väsymyksestä lienee todellinen, mutta ”tieteessä on kerta kaikkiaan niin, että mitä ei voida mitata (…) siitä pitäydytään mahdollisimman tarkasti mitään varmaa väittämästä”.
Jalavisto piti mahdollisena, että kevätväsymyksen taustalla piilee ylirasitustila, jokin epämääräinen hermostollinen häiriö tai sielullisia ristiriitoja.
Kevät on kieltämättä melko rasittavaa aikaa. Kevätvalosta pitäisi nauttia, mutta se paljastaa ikäviä asioita. Vaatteet näyttävät nuhjuisilta, kasvot kalpeilta ja ikkunat likaisilta.
Kevätsääkin on tunnetusti petollinen. Ehkä kevät ei vain sovi kaikille.
Nuutunut ihminen on heikko lenkki, innokkaan työmuurahaisen vastakohta.
Suurin ongelma keväässä on kuitenkin se, että silloin ei ole sopiva aika väsyä. Yhteiskunnassa on täysi tohina päällä. Keväisin pitäisi suorastaan puhkua energiaa.
Nuutunut ihminen on heikko lenkki, innokkaan työmuurahaisen vastakohta.
Väsymyksellä on siis väliä. Ylen uutisen mukaan joka toinen suomalainen on jättänyt tekemättä jotain tärkeää väsymyksen takia. Väsymys on myös yleinen syy hakeutua työterveyslääkärin vastaanotolle.
On silti epätodennäköistä, että väsymysepidemian perimmäinen syy olisi lääketieteellinen.
Joskus yksinkertaisin selitys on todennäköisin. Ehkä ihmiset väsyvät, koska heillä on liikaa tekemistä tai paineita muttei aikaa tai mahdollisuutta levätä.
Modernissa yhteiskunnassa on ollut tapana syyttää perustervettä ihmistä itseään väsymisestä. Työn kuuluukin hieman väsyttää, mutta väärin tai liikaa väsyminen saattaa kertoa siitä, että ihminen ei ole osannut elää, tehdä työtä tai levätä oikein.
Mutta kai se on ihan inhimillistä olla joskus väsynyt ilman selkeää syytä?
Vielä 1900-luvun alussa jotkut ajattelivat väsymyksen olevan kummallinen käänteinen työetiikka, kehon tapa asettaa rajat ylettömälle energiankulutukselle.
Hieman vastaavaa selitystä kevätväsymykselle eli kevätille tarjoili lääkäri Holger Hultin 1950-luvulla Terveydenhoitolehdessä. Hultin mukaan ihmisen elintoiminnot ovat rytmillisiä, mutta ihminen ei silti toimi kuten kone, joka työskentelee katkeamattomasti sarjassa.
Siksi on mahdollista, että työihminen on keväällä loppuun ajettu.
Kevätväsymystä vastaan pitääkin taistella pitkin vuotta. Erityisen tärkeää on se, ettei kevätkuukausille kasaa loputonta määrää tekemättömiä tai laiminlyötyjä tehtäviä.
Ja – kirjoittaa Hultin lopuksi – ensi vuonna pidämme talvilomaa.
Mona Mannevuo
Kirjoittaja on yliopistotutkija Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa (HCAS). Hän tutkii työlääketieteen historiaa, erityisesti väsymyksen muuttuvia merkityksiä. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä, eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Helsingin yliopiston kantoja.