Suomen matkailu on jäänyt surkeaan jamaan – tulijoiden ja lähtijöiden välillä entistä isompi ero

Suomea vaivaa turistipula. Matkailijoiden määrä Venäjältä ja Aasiasta on pudonnut liki miljoonalla yöpyjällä.

Turistit jättivät Helsingin.
Heikki Valkama

Räntäinen senaatintori on hiljainen, kunnes paikalle tulee ensin kaksi amerikkalaista turistia lastenrattaiden kanssa. Pian paikalle pelmahtaa myös bussilastillinen japanilaisia.

Huhtikuu on kuukausista julmin, ja Helsingin turistisesonki antaa odottaa vasta itseään. Odotukset eivät tänä vuonna ole korkealla.

Suomeen tulevien matkailijoiden määrä on romahtanut noin viidenneksen siitä, mitä se oli vuonna 2019.

Matkailijat Venäjältä ja Aasiasta ovat kadonneet tai vähentyneet. Pelkästään Venäjältä, Kiinasta ja Japanista tulevien turistien määrä on yli miljoonan vähemmän kuin vuonna 2019.

Ensin turistien määrän romahdutti pandemia, sitten Venäjän sota.

– Jos viime vuotta katsotaan kokonaisuudessaan, niin kyllä ollaan jäljessä vuotta 2019 aika paljonkin. Pyöreästi yöpymismääristä ulkomaisen matkailun osalta puutuu viidennes, sanoo Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n ekonomisti Ari Peltoniemi.

Venäläisiä ei tule, Kiinasta ja Japanista pääsy hankaloitui

Venäläisiä turisteja ei Venäjän hyökkäyssodan vuoksi oteta Suomeen. Toisin kuin monissa muissa Schengen-maissa, Suomessa turistiviisumien myöntäminen venäläisille lopetettiin vuonna 2022.

Suomi lopetti turismin Venäjältä turismi, koska maa käy hyökkäyssotaa Ukrainassa. Maarajakin Venäjälle on suljettu, koska Venäjä lähettää Suomeen turvapaikanhakijoita.

Aasialaisten matka Helsinkiin taas piteni niin, että Suomeen tulosta on tullut hankalampaa. Esimerkiksi ennen lento Tokiosta Helsinkiin kesti noin yhdeksän tuntia ja se lensi Venäjän yli. Nyt kone kiertää Venäjän ja matka saattaa viedä 14 tuntia.

Suomalaisille matkailualan yrityksille tilanne on haasteellinen. Turisteja yritetään saada nyt Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, mistä tulijoista onkin hienoista kasvua. Esimerkiksi Finnair, jonka strategia perustui nopeaan Aasia-yhteyteen, on pannut panoksia Yhdysvaltoihin.

Ihmisisä kadulla Helsingin Senaatintorin läheisyydessä.
Viime kesänä Helsingin senaatintorilla oli turisteja. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

– Matkailukysyntä, joka ottaa huomioon sekä kotimaisen että ulkomaisen matkailun, oli 16,3 miljardia euroa vuonna 2019. Tilastokeskuksen arvion mukaan vuonna 2023 se oli 15,3 miljardia euroa, eli siitä puuttuu noin miljardi euroa, mikä on lähes kokonaan ulkomaisen matkailun puutteen tuomaa, Peltoniemi sanoo.

Yksi matkakohde porskuttaa

Suurin kärsijä matkailijoissa on pääkaupunkiseutu. Se on menettänyt ulkomaisia majoittujia yli viidenneksen.

– Helsingissä hotelliyöpymiset ovat olleet viime vuonna noin 22 prosenttia vähemmän verrattuna vuoteen 2019, mikä kertoo suurista volyymeistä ulkomaisissa matkailijoissa, jotka eivät ole vielä palautuneet.

Ainoastaan Lapissa ulkomaisia turisteja on jopa entistä enemmän kuin ennen pandemiaa.

Lapland.
Suomen Lappi on cool. Kuva: BlueOrange Studio

– Lapin matkailu on vetänyt hyvin, ja se oli viime vuonna ainoa maakunta, jossa ulkomaisten matkailijoiden määrä oli suurempi kuin vuonna 2019, Peltoniemi sanoo.

Lapista onkin jo kuulunut valituksen ääntä liiallisesta turismista.

Joulupukin kotikaupunki Rovaniemi on helisemässä kasvavien turistimäärien kanssa. Vuosi vuodelta vilkastuva talvisesonki näkyy jo kaupunkilaisten arjessa.

Suomalaisia turisteja taas ei edes Lappi vedä.

Suomalaiset matkaavat maailmalle entiseen malliin

Suomalaiset matkailevat jo entiseen malliin ulkomaille. Se tarkoittaa matkustustaseen eli tulijoiden ja lähtijöiden välistä valtavaa eroa.

Suomen matkailutase, siis lähtevien ja tulevien turistien suhde, on Suomelle tappiollinen.

Matkailutaseen alijäämä on ennätyksellinen 2,9 miljardia euroa. Suomalaisturistit vievät rahansa muualle kuin Suomeen.

– Jos ajattelee, että 2,9 miljardia euroa on alijäämää, niin se on myös iso verotulomenetys.

Puhutaan lähes miljardin euron verotulojen menetyksestä, Ari Peltoniemi sanoo.

Koronan jälkeen matkailukysyntä ei ole noussut entiselleen.

Juttua tarkennettu, lisätty sanat ulkomaisia majoittujia. 23 prosenttia muuttettu 22:ksi.

Suosittelemme