Pelicansin hahmo aikoo selvittää kohujäähyn hyvän ystävänsä kanssa – Tommi Niemelä latasi tiukan mielipiteen ratkaisusta

Pelicansin Aleks Haatanen koki kaikki tunteet neljännessä finaalissa. Tommi Niemelä harmitteli kolmannen erän suoritusta.

Haatanen tuulettaa maalia.
Aleks Haatanen teki ottelussa kaksi maalia. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Simo Arkko

Yle seuraa SM-liigan finaaleja verkkosivuillaan hetki hetkeltä. Jääkiekkokierros välittää jokaisen liigafinaalin suorana. Kaikki finaalit kuullaan suorana Yle Areenassa, kolmas finaali myös Radio Suomen ääniaalloilla. Jääkiekkokierroksen ennakkostudioista päästään finaaleissa nauttimaan ensi kertaa videomuodossa.

LAHTI. Pelicansin Aleks Haatanen koki kaikki tunteet jääkiekon SM-liigan neljännessä finaalissa.

Tappara venyi jatkoerän alussa 4–3-voittoon. Sarja on tamperelaisille 3–1 ja katkolla sunnuntaina kotikaukalossa.

– Ketuttaa häviö tietenkin. Pitää vain unohtaa ja sunnuntaina pelata paremmin, Haatanen sanoo Yle Urheilulle.

Haatanen iski Pelicansin 1–0-maalin ja oli vahvasti rakentamassa myös toista hylättyä osumaa hetkeä myöhemmin. Päätöserässä hän iski Pelicansin tasoihin 3–3:een vain 40 sekuntia ennen eräsummeria.

– Oli kiva saada onnistumisia. Harmittaa, ettei niistä kuitenkaan ollut iloa ja hyötyä. Tällaista jääkiekko välillä on.

Työteliäs laituri joutui myös päätöserässä jäähypenkille napautettuaan Kristian Tanusta luistimille. Tapparan tähti Anton Levtchi pääsi laukomaan sen aikana pelin tasoihin ja 2–2:een.

– En lähde nyt kommentoimaan. No ehkä selvitämme tämän ”Krisun” (Kristian Tanus) kanssa kahdestaan. Olemme hyviä ystäviä. Tuomarit tekevät omaa hommaansa.

Olet sitä mieltä, että Tanus heittäytyi osumasta?

– Ehkä, voi olla.

Aleks Haatanen luistelee.
Aleks Haatanen oli monessa mukana. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Haatanen pääsi kuittaamaan jäähynsä juurikin maalilla kolmannen erän lopussa.

– Kun otin jäähyn, oli hienoa rokottaa ja antaa joukkueelle takaisin. Oli jäähy tai ei, tyhmä jäähy silti. Oli kiva saada onnistuminen.

Pelicansilla oli kahden erän jälkeen ottelu vankasti hallussa, mutta kolmannessa erässä Tappara pääsi tasoihin ja lopulta johtoon Levtchin hattutempun ansiosta.

Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelää harmitti kolmannen erän tapahtumat.

– Surkea 20 minuuttia. Ei siinä oikeastaan sen kummempaa. Pystyimme parantamaan selvästi edellisistä peleistä ja pelasimme todella hyvät kaksi erää. Tosi harmissaan, ettemme enää uskaltaneet jatkaa peliä viimeistä 20 minuuttia, Niemelä harmitteli.

Niemelä katsoo valotaululle.
Niemelä katsoi valotaululle ottelun päätyttyä. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Niemelän mukaan Pelicansin nousu tasoihin osoitti joukkueen hienoa selkärankaa. Jatkoerän tuomaritoimintaan hän ei ollut tyytyväinen.

– Jatkoajasta voisi sanoa monta juttua, Niemelä sanoi ja viittasi keskialueen törmäykseen.

Pelicansin Lubos Horky tavoitteli kiekkoa, kun Tapparan Otto Somppi osui hyökkääjään. Kiekko livahti Nicholas Baptistelle, joka tälläsi ratkaisun ylivoimahyökkäyksestä.

– Se oli päivänselvä estäminen. Sain selityksen, että runkosarjassa olisi varmasti vihelletty. Se oli päivänselvä jäähy. Edelleen peli päättyi 4–3 ja mennään eteenpäin.

Niemelän mukaan Pelicansilla on paljon petrattavaa kolmannen erän pelinsä suhteen.

– Yritimme todella kovaa saada jätkille rohkeutta toimia kiekolla. Kiekolla pitää luistella ja ennen kaikkea kiekottomana luistella. Jos niin ei tee, silloin ei aukea paikkoja.

– Se on totta kai lähtökohtaisesti meidän (valmentajien) vastuulla, ettemme saaneet jätkiä ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä paremmin.

Tapparan 4-3-jatkoerämaalin tehneellä Nicholas Baptistella on kavereita Lahdessa 26.4. 2024.
Tappara sai tuuletta ottelun voittoa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Suosittelemme