Snookerin MM-kisoissa ennennäkemätön tilanne, Suomeen saapuva huippupelaaja menetti malttinsa täysin – ”Hän katuu tätä”

Englantilaispelaaja Robert Milkins turhautui pelinsä tasoon toisen kierroksen ottelussaan.

Perjantaista muodostui Robert Milkinsille painajaismainen päivä.
Perjantaista muodostui Robert Milkinsille painajaismainen päivä. Kuva: George Wood/Getty Images
Atte Husu

Itselleen huutamista, nyrkillä lyömistä pöytään ja kepin hakkaamista lattiaan.

Englannin Sheffieldissä pelattava snookerin MM-turnaus tunnetaan lajin absoluuttisena paineensietotestinä. 980-paikkainen Crucible-teatteri on järjestänyt MM-kisat yhtäjaksoisesti vuodesta 1977, ja vuosien saatossa pelaajien henkinen kattila on läikkynyt yli kerran jos toisenkin.

Perjantaina nähtiin kuitenkin jotain ennennäkemätöntä Unelmien ja painajaisten teatterina tunnetun Cruciblen 47-vuotisessa historiassa.

Englantilaispelaaja Robert Milkins menetti malttinsa täysin toisen kierroksen ottelussaan maanmiestään David Gilbertiä vastaan, kun hän oli epäonnistunut helpossa punaisen pallon pussituksessa.

Milkins heitti keppinsä voimalla areenan lattialle ja käveli istumaan paikalleen. Kyseessä oli hetken mielijohde. Välittömästi sen jälkeen, kun Milkins oli ehtinyt istuutua, hän nousi pikaisesti ylös ja nouti lattialla lojuneen keppinsä talteen.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun snookerammattilainen heittää keppiään. Snookerkansan suosituimpiin pelaajiin kuuluva englantilainen Jimmy White viskoi takavuosina arvokasta pelivälinettään ainakin kahdesti ammattilaistasolla. Crucible-teatterissa Milkinsin kepinheitto oli kuitenkin ensimmäinen laatuaan.

– Olen pahoillani hänen puolestaan. Hän katuu tätä, englantilaisvalmentaja Stephen Feeney kommentoi tilannetta Yle Urheilulle puhelimitse.

Mark Williams (kesk.) valloitti snookerin MM-tittelin vuonna 2018 oltuaan Stephen Feeneyn (oik.) opissa alle vuoden. Vasemmalla juhlii aktiivipelaaja Lee Walker, joka on paitsi Williamsin valmentaja myös Feeneyn oppilas.
Stephen Feeney (oik.) on yksi ammattilaissnookerin tunnetuimmista valmentajista. Tässä hän juhlii valmennettavansa Mark Williamsin (kesk.) maailmanmestaruutta vuonna 2018. Kuva: Linnea Rheborg/Getty Images

Feeney tuntee Milkinsin ja Gilbertin hyvin, sillä molemmat huippupelaajat ovat olleet Feeneyn valmennuksessa.

Feeneyn kehittämä uusi tähtäysoppi saavutti ammattilaisten keskuudessa suursuosion viime vuosikymmenellä.

– Rob on henkilönä yksi ammattilaiskiertueen mukavimmista. Kun hän katsoo tilanteen uusintana, hän kysyy varmasti itseltään, olinko tuo todella minä. Tuota heittoa toistetaan takuulla miljoonia kertoja, Feeney sanoi.

Myös suomalaiset saavat osansa temperamenttisesta Milkinsistä. Hän on yksi kahdeksasta ammattilaisesta, jotka pelaavat Helsingin Kulttuuritalossa järjestettävässä kutsukisassa 25.–26. toukokuuta.

Snookervalmenaja Stephen Feeney kertoo, millainen paikka Crucible on pelaajalle

Ainutlaatuinen paikka

Feeney on ollut Crucible-teatterissa vakiokävijä jo vuodesta 1997. Tuolloin hänen kehittämä tähtäysoppi oli ensi kertaa käytössä lajin pyhimmässä pelipaikassa. Feeneyn mukaan mikään muu areena ei altista pelaajia lähellekään samaa painetta.

Joka vuosi 32 pelaajaa pääsee esiintymään Crucible-teatterissa, jonne 16 maailmanlistan parasta pelaajaa selvittää tiensä ilman karsintoja. Tänä vuonna 16 sijoitetusta peräti puolet lensi laulukuoroon heti avauskierroksella.

Feeney oli paikalla todistamassa 15. sijoitetun englantilaisen Barry Hawkinsin putoamista.

– Kun hän käveli pois kameran edestä, hän silminnähden vapisi.

Paine tulee paitsi Crucible-teatterin historiasta myös sen pienuudesta. MM-kisojen 1. ja 2. kierros sekä puolivälierät pelataan kahdella pöydällä. Tässä vaiheessa turnausta jo valmiiksi pieni areena on jaettu kahtia.

– Pelaajalla on pahimmillaan olo ikään kuin istuisi eturivin katsojien sylissä. Paine on uskomattoman kova. Samaan aikaan pitäisi pelata elämänsä parasta peliä.

– Jos siihen ei pysty, pelaaja voi kokea pettävänsä itsensä ja alkaa tuntea häpeää. Kun paine ei pääse purkautumaan, henkinen romahdus tulee helpommin kuin muualla, Feeney kuvaili.

Milkins murtui kovassa henkisessä paineessa.
Milkins murtui kovassa henkisessä paineessa. Kuva: George Wood/Getty Images

Pahempaakin nähty

Vaikka Milkinsin purkaus oli poikkeuksellinen ja kaukana snookeretiketistä, Feeney ei pidä tapausta vakavana.

Valmentaja vertasi tuskastumista tenniskentillä nähtyihin henkisiin sulamisiin, joista yksi kuuluisimmista nähtiin 40 vuotta sitten. Tuolloin yhdysvaltalaistähti John McEnroe riehui ja huusi päätuomarille Tukholman kuninkaallisessa tennishallissa.

– Siitä ollaan vielä kaukana. Milkins teki nykyajan kyrgiosit, Feeney sanoi ja viittasi kuumapäiseen australialaiseen Nick Kyrgiosiin.

Crucible-teatterissa on nähty myös paljon pahempaa kuin kepinheittely.

Vuonna 1996 kattojärjestö antoi englantilaiselle supertähdelle Ronnie O'Sullivanille tuomion pahoinpitelystä, kun O'Sullivan oli pukannut turnausjohtajaa päähän takahuoneessa.

Vuonna 2004 englantilainen Andy Hicks ja australialainen Quinten Hann kävivät kättelyn jälkeen sanasotaa, jonka aikana Hann nosti kepin jatko-osan kohti Hicksiä. Tuomari joutui rauhoittelemaan kaksikkoa.

Quinten Hann tunnettiin räiskyvänä persoonana.
Quinten Hann tunnettiin räiskyvänä persoonana. Kuva: Getty Images

Pelaajat ovat purkaneet pahaa oloaan eritoten palloihin. Hann muistetaan myös vuodelta 2002, kun löi erän aloituslyönnissä 15 punaisen pallon pakan tuhannenpäreiksi. Iranilaispelaaja Hossein Vafaei syyllistyi samaan viime vuonna O'Sullivania vastaan – tosin erilaisista syistä kuin Hann.

– Crucible saa tekemään erikoisia asioita, Feeney totesi.

Kestävätkö tähdet?

MM-kisoista on odotettu kautta hallinneiden englantilaisten O'Sullivanin ja Judd Trumpin välienselvittelyä.

Feeneyn mukaan yllätykset ovat kuitenkin mahdollisia juuri nyt. O'Sullivan on keskittynyt viime kuukausina hiomaan tekniikkaansa ja tehnyt yhteistyötä valmentaja Nic Barrow'n kanssa.

– Tätä en odottanut. Muutosten toimivuus testataan kovassa paineessa, ja Tour Championshipissa Ronnien suoritustaso romahti lopussa, Feeney sanoi ja viittasi finaaliin, jonka O'Sullivan hävisi Mark Williamsille.

– Toivon luonnollisesti Davidia (Gilbert), Shaunia (Murphy) ja Ronniea, Feeney nimesi suosikkinsa, jotka ovat olleen hänen opissaan.

Suosittelemme